Yks asia mistä tänään kuulin ohimennen koulun käytävällä muutamien opiskelijoiden keskustelevan oli opintotukien tulorajat. Kuulemani kannanotto meni suunnilleen näin "Nyt kun oli semmonen vetoomus siitä, että opiskelija sais tienata enemmän kun sen 500 euroo kuukaudes ilman että tukia vähennettäis, niin mää vastustan sitä. Mun mielestä se on ihan oikein et jos pystyy ite elättään ittensä niin ei valtion siinä vaiheessa tartte rahojaan syytää semmosille." Wau. Yleensä kaikki opiskelijat vaan paasaa siitä, miten rahaa ei oo tarpeeks mihinkään, ja että kun vähän tienaa itte niin heti ollaan viemässä etuuksia pois. Tässä unohdetaan se, että se on opintoTUKI (jotta kaikki voisi opiskella ja että kaikilla olisi siten tasavertaiset mahdollisuudet), eikä opintoETU. Ilmainen koulutus on jo valtava etuus itsessään, ja sit pitäis vielä saada siitä rahaakin, että viitsii opiskella. Eiks opintojen tarkoitus kuitenkin oo saada valmiudet tehdä työtä, ja työtä vastaan maksetaan sitä palkkaa...
Kun asiat on liian hyvin, niin aletaan pohtia mikä kaikilla muilla on vielä PAREMMIN ja miten itselle saisi sen paremman. Tähän varmaan pohjautuu suomalaisten perusluonteen toinen kulmakivi: Kateus.
Pienestä pitäen lapsille opetetaan, että jos jokin asia on erinomaisen hyvin, sitä ei pidä näyttää, vaan se onni täytyy kätkeä. Jos sitä ei kätke, joutuu syrjityksi ja kiusatuksi, koska ihmiset on niin perkeleen kateellisia. Ehkä siksi on niin hirveän vaikea puhua siitä että asiat on oikeesti ihan okei, hyvin, hienosti, paremmin kuin koskaan. Että joo, meni multa työ alta, mutta siitäpä keksin että ihan oikeesti mua on aina kiinnostanut puutyöt, ja nyt oon väsäillyt jotain pientä tuolla autotallissa ja saanut jopa jotain kaupaksikin! Täytyy aina yrittää näyttää mahdollisimman hapanta naamaa ja päihittää naapurit siinä miten elämä on rankkaa ja kurjaa. Et joo käytiin me tuolla Thaimaassa muutama viikko tossa, mutta siellä meni maha kuralle ruoasta ja hotellikin oli huono, et ei se kummoinen loma ollut.
Jännä kyl et jos suomalainen ei valita mistään, ajattelee muut suomalaiset sen hyvin herkästi olevan joko ylpee/leuhka, tai sisäänpäin kääntynyt henkilö, joka ei halua paljastaa mitä sen elämä todellisuudessa on. Keskustelut saa aina syvyyttä siinä vaiheessa kun keksitään joku yhteinen valittamisen aihe.
Ihan tosissaan, herätys!
Eikö se aikalailla näin mene?
Mulle kuuluu itseasiassa ihan hyvää, kiitos kysymästä, vaikka mun elämä on edelleen jonkinlaisessa välivaiheen kaaoksessa. Onpahan ainakin hallittu kaaos. Tuntuu upeelta, ja pitkästä aikaa tuntuu myös siltä, että mä oon hyvä ja että selviän, tuli mitä tuli.
