Hiushaaveita

Mulla olisi tosi pitkälti kerrottavaa hipeistä ja hippi-sanan käytöstä, mutta se saa nyt odottaa - tämä postaus on puhtaasti pinnallinen.

Olen jostain syystä ollut aina erityisen viehtynyt lyhyeen hiustyyliin naisilla. Muistan halunneeni 10-vuotiaana lyhyen "poikatukan", mutta en ikinä raaskinut sitä leikata... Nyt tuntuu, että lyhyet hiukset eivät sopisi kasvojeni tai pääni muotoon, saati sitten koko olemukseeni. Osa identiteettiäni rakentuu nykyään laineilevan tukkapehkon ympärille, enkä uskalla sitä tässä vaiheessa rikkoa. Se ei silti estä ihailemasta niitä naisia, jotka kantavat/ovat kantaneet lyhyen hiustyylin kunnialla. Tässä muutama tunnettu julkkis, jotka ovat ottaneet sen askeleen, mitä itse en vielä tähän päivään mennessä ole uskaltanut tehdä.





Victoria Beckham onnistuu samanaikaisesti näyttämään kauniin naiselliselta sekä katu-uskottavalta. En voi kuin ihailla.





Natalie Portmanin kasvoihin lyhyet hiukset sopivat myös kuin nenä päähän - Mutta taas toisaalta, jos naiselle sopii kalju, mikäpä hiustyyli hänelle ei sopisi?





Emma Watsonin hiustenleikkuu tuntuu jakavan mielipiteitä. Omasta mielestäni lyhyt hiustyyli tuo esiin Watsonin kasvonpiirteet todellakin hyvällä tavalla. Mikä tärkeintä, Emma näyttää omalta itseltään, eikä Harry Potterin Hermionelta, joksi suuri osa ihmisistä hänet helposti mieltää. Itse en ole nähnyt Potter-elokuvista kuin ensimmäisen osan kerran, joten kertokaa jos Emma on ihan hirvittävä näyttelijä - kuitenkin itse haluaisin nähdä tämän naisen muissakin rooleissa vielä tulevaisuudessa.


Tuleeko mieleen muita kuuluisia naisia, joille lyhyt hiustyyli sopii erityisen hyvin?

Vauvabuumi?

Huittisissa asuvat tuttavat tuntuu lisääntyvän hurjaa vauhtia. Tuntuu että jatkuvasti käy ilmi, et joku odottaa, tai on just saanut vauvan. Jotenkin ihan oikeesti tuntuu et omillekin hartioille kasaantuu painetta: Eikö jo olis munkin vuoro? Eikä todellakaan siinä mielessä, että se olisi juuri se mitä elämältäni tässä hetkessä haluan. En tunne mitään tarvetta ruveta selittelemään miksi en haluaisi alkaa odottaa vauvaa 23-vuotiaana, koska varmaan suuri osa ihmisistä ei halua vielä vanhemmuuden haasteita harteilleen parikymppisenä, ja se on yleisesti ottaen aivan ymmärrettävää. Kuitenkin mussa on sellainen piirre, että välittämättä yleisestä mielipiteestä haluan tehdä asiat elämässä omalla tavallani, enkä niin kuin valtaosa ihmisistä tekee. Lukiosta suoraan opiskelemaan, opinnoista suoraan työelämään, vähän alta 30-vuotiaana avioliitto ja asuntolaina, hieman myöhemmin 2 lasta -kuvio kuvottaa, ja sen rikkois kivasti muksun odotus opiskeluaikana. Ja tietysti pidän muksuista ja haluan äidiksi, se on ainoa varma mitä tältä elämältä haluan. Sen lisäks vielä mun mielestä nuoret äidit on jollain kummallisella tavalla tosi cooleja (siis sikäli mikäli ne haltsaa elämänsä nuoresta iästä riippumatta ihan kunnolla, eikä niin että kaikki on päin persettä), mua ei kiinnostaisi olla 40-vuotiaana saattamassa ensimmäistä lasta koulutielle.
En vaan ole vielä valmis muuttamaan elämääni lopullisesti. Ja se on ihan ok. Ehkä vielä päädyn oleen sitä kaikkea, mitä vastustan ja mikä inhottaa mua tällä hetkellä. Kai sillekin syynsä on, että niin moni ihminen päättää elää elämänsä kohtuullisen samalla aikataululla. Ei se syy voi vaan olla puhtaasti ympäristön paine.















- Qkka ja kissa kuittaa