Autopilot off, I'll take it from now on

Aina välillä huomaan eläväni elämääni autopilotti päällä. Autopilotilla tarkoitan sellaista tilaa, jossa asioita vain tekee miettimättä niitä sen enempää tai katsomatta ympärilleen. Kävelee töihin vain sen takia, että pääsee töihin. Käy kaupassa vain ostamassa jotain mitä puuttuu. Käy juoksemassa tai jumpassa vain siksi, että kroppa sitä vaatii. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä useammista asioista autopilotti ottaa vallan. Ehkä juuri tästä syystä aika tuntuu kuluvan vuosi vuodelta nopeammin.

Autopilotti päällä ei synny muistoja. Se voi viedä viikkokaupalla elettyä elämää suoraan muistojen roskakoriin. "Miten aika kuluukaan noin nopeasti?" ja "En mä muista siitä ajasta paljon mitään. Oli varmaan aika kiireistä töissä." on tulleet ajatuksina jo tutuiksi. Lapsena kaikki maailmassa oli uutta ja ihmeellistä, ja kaikki tuoksut, värit, esineet ja tapahtumat jäivät mieleen eri tavalla kuin nyt. Onko aikuisena kaikki jo niin tylsää ja tavallista, ettei mikään sykähdytä samalla tapaa kuin lapsena?

Näihin mietteisiin havahtuessani yritän aina keskittyä ympäristööni enemmän. Miltä tämä katu työmatkan varrella näyttää juuri tänään? Millainen sää on? Millaisia ihmisiä näen ja kohtaan? Mistä asioista olen iloinen tai surullinen tällä hetkellä? Haluaisin aina säilyttää lapsenomaisen innon asioihin. Siitä pidän kynsin ja hampain kiinni. Muuten elämä ei pian tunnu enää miltään.

Itseilmaisun tarve

Jos minun pitäisi kuvailla itseäni kahdella luonteenpiirteellä, ne olisivat luova ja herkkä.

Luova ja herkkä, olenko siis todellisuudesta vieraantunut taivaanrannanmaalari, joka pienimmänkin vastoinkäymisen kohdatessaan käpertyy omiin oloihinsa maalaamaan/kirjoittamaan/säveltämään maailman pahuudesta? Sitäkin. Onneksi elämä on kouluttanut jo sen verran, että selviän kiroamattakin.

Jatkan ajatusleikkiä: Millainen on luova ja herkkä insinööri? Eikö loogisella alalla ja perinteisessä miesten ammatissa juuri vaadita kovuutta ja kylmää järkeä, miten kukaan luova ja herkkä ylipäätään päätyy insinööriksi? Sekin on hyvä kysymys.

Omaan elämääni luonteenpiirteeni vaikuttavat näennäisesti kovin vähän. Siihen, miten näen maailman, sitäkin enemmän.

Luovuus ja herkkyys ilmenevät niinkin arkisissa asioissa kuin pukeutumisessa ja syömisessä. Viime aikoina ainoa itseilmaisun muoto, jota olen jaksanut/ehtinyt harrastaa, on ollut pukeutuminen. Kotona saattaa tulla heitettyä päälle satunnaiset mukavat housut ja yläosa, mutta julkisille paikoille ja jopa kauppareissuille lähtiessäni mietin asukokonaisuuteni. Olkoonkin se vain collegehousut ja nahkatakki, ne kertovat ihmisestä jotain. Jokainen ihminen on lopulta taideteos, jonka ulkomuoto kertoo juuri kyseisestä ihmisestä juuri sen verran kuin hän haluaa kerrottavaksi. Vaatteet eivät vain ilmesty ihmisen ylle, ne valitaan. Perusteita on varmasti yhtä monta kuin on ihmisiä.
Omalla pukeutumisellani viestin siitä, mitä haluan kertoa itsestäni juuri tänään. Mielialani saattaa olla esimerkiksi väsynyt, pirteä, ujo, rento, fiksu, röyhkeä tai jotain aivan muuta. Herkkyys tulee peliin siinä, että koen oloni vaikeaksi ja ristiriitaiseksi, jollen saa pukeutua tunteen mukaisesti. En esimerkiksi väsyneenä pue mielelläni ylleni limenväristä kauluspaitaa, jossa viihdyn toisina päivinä mainiosti.
Rakastan sitä, että toisena päivänä voin pukeutua siististi ja asiallisesti ja seuraavana päivänä rikkoa kaavaa. Tällä hetkellä yksi suosikkiyhdistelmistäni on kauluspaita, korkkarit ja farkkuhaalarit.

Herkkänä ihmisenä myös ruoalla on minulle väliä. Olen sekasyöjä, eikä minulla ole kuin muutamia allergioita. Joinakin päivinä on kuitenkin saatava lihaa, toisina kasvisruokaa, toisina salaattia ja joskus ranskalaisia. Jostain vain tiedän mikä ruoka sopii minäkin päivänä. Edesmenneellä mummollani oli tapana sanoa "Kyllä keho kertoo mitä se tarvitsee" ja tämän periaatteen mukaan parhaani mukaan elän. Aina ei tietenkään voi ruokailla vain oman tahtonsa mukaan ;)
Ruoanlaitossakaan en noudata ohjeita tarkasti, vaan rikon niitä mieleni mukaan ja teen resepteistä oman versioni päivän fiiliksen mukaan. Herkälle kropalleni pyrin valmistamaan ruokaa mahdollisimman pitkälti itse ja pyrin välttämään valmiskastikkeita. Tässä(kään) en ole suinkaan mikään idealisti, sillä toisina päivinä on aikataulujen vuoksi kaikille parasta täyttää murisevat mahat valmiiseen pastakastikkeeseen lisätyllä tonnikalalla ja raketti spagetilla.

Vähemmän esillä oleva puoli itsessäni ovat tarinat. Lukion filosofian tunneilta muistan teorian, jonka mukaan kaikki maailman ideat ovat olleet olemassa maailmankaikkeuden alusta asti odottamassa löytymistään. Tarvitaan ihminen, joka tavoittaa idean, joka voidaan sitten selittää muille kirjallisesti tai suullisesti. Tämä teoria pätee minuun ja tarinoihin. Tarinat vain ovat olemassa. Yleensä ne tarvitsevat jonkin laukaisevan tekijän, esimerkiksi jokin biisi tietyssä paikassa tiettyyn aikaan saattaa raottaa verhoa tarinalle, josta kirjoittaisi helposti lyhyen romaanin. Olen tarinoiden kautta kokenut valtavia tunneskaaloja ja elämänkokemuksia, jotka vain odottavat kertomistaan. Odottavat sitä, että istun alas ja alan kirjoittaa.

Muistoja

Noin neljä vuotta ja kolme kuukautta nuorempana mulla oli sama tilanne kuin Haloo Helsingin
biisissä.

Haloo Helsinki! - Jos mun pokka pettää

Mistä tiedän että kuka on oikea
Kun joku on pitkä, joku toinen on soikea
Joku on hullu ja joku on kaunis?
No toi on Härkä ja toi on Kauris

Ja nyt mä kuljin sun ovea kohti
En tunne sua yhtään, koko kehoni pohtii
Mitä jos tää on hirveä virhe
Ja rakastun helvetisti,
Oikeasti, aivan oikeasti

Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai jos paniikki iskee ees vähän
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovellesi taas
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovelle
Täynnä toiveita suuria

Täällä pyörii pieni piiri
Mäkin oon tunnettu tuuliviiri
Joskus mä tahdon saada ton jätkän
Ja sitten tahdon taas unohtaa sen
Täysin unohtaa sen

Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai jos paniikki iskee ees vähän
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovellesi taas
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovelle
Mutten painanut summeria

Pelkään että saat minut tuntemaan
Se ei sovi mun pirtaan
Pelkään että saat minut tuntemaan
Se ei sovi mun iltaan
Ennemmin sekoillaan

Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai jos paniikki iskee ees vähän
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovellesi taas
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovelle
Mä en painanut summeria

Ainoana poikkeuksena tuohon oli että mä painoin summeria. Ja lopulta vajaa puoli vuotta myöhemmin mun pokka petti.

Päivän mietelause

”Jos olet masentunut, elät menneisyydessä.

Jos olet ahdistunut, elät tulevaisuudessa.

Jos olet rauhallinen, elät nykyhetkessä.”

- Lao Tse