Sukupuolesta

Idea tähän kirjoitukseen lähti täältä.
EDIT: Kys. kirjoitusta on näemmä myöhemmin muokattu vähemmän provosoivaksi, sieltä on mm. poistettu kohdat "Älä kerro vauvan sukupuolta tuttaville kun nämä sitä kysyvät, vaan sano että tulokas saa sen itse päättää" sekä "Älä opeta lapselle sanoja "poika", "tyttö" ja "täti" jne. Käytä aina sanoja vauva ja lapsi." (mikä sai minut ihmettelemään, että mikä vaikka vanhempi nainen on? Tuo ihminen jolla on kihara tukka?)

Musta tuntuu, että kulttuurimme elää muutosvaihetta. Vanhat sukupuoliroolit ja -normit eivät ole enää se ainoa oikea tapa elää, ja vähemmistöt ajavat oikeuksiaan aktiivisesti. Tämä on tietysti hyvä trendi, sillä kaikki eivät ole samanlaisia, eikä kaikkien pidäkään olla. Tai siis hyvä tiettyyn rajaan asti.
Sukupuoli on valtaosalle ihmisistä yksinkertaisesti määriteltävä asia: Olet joko nainen tai mies riippuen siitä mitä jalkojen välistä löytyy (niin ja rintamuksesta). Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä on useita ihmisiä jotka eivät halua joko määritellä sukupuoltaan, tai kokevat kuuluvansa eri sukupuoleen kuin mihin biologia viittaa. Varmasti on myös muita variaatioita, mutta niistä en juuri tiedä (en ole haluton tietämään, näistä löytyy vain arjessa niin vähän tietoa:). Sukupuolisensitiiviset/neutraalit ajavat asianaan jonkinasteista sukupuolettomuutta ja sitä, että sukupuolen ei pitäisi vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen kys. ihmistä kohtaan. Jälkimmäisen allekirjoitan, mutta ensimmäisen asian hieman kyseenalaistan. En siksi, etteikö se voisi toimia, vaan siksi, että se on ajatuksena liian radikaali toimiakseen oikein.
Osa ihmisistä nauttii sukupuolirooleista ja niiden korostamisesta sen sijaan, että kokee ne ongelmaksi. ("Haluan tyttölapsen, koska sen kanssa voi sitten vanhempana shoppailla vaatteita!") Osalla ilmiö toimii aivan toisinpäin, eli sukupuoliroolit koetaan ongelmana. Osa ei välitä sukupuolirooleista, vaan pyrkii elämään elämäänsä omalla tavallaan piittaamatta muiden mielipiteistä. Mielestäni (ja tämä on vain oma mielipiteeni) sukupuolineutraalius voi toimia vasta sitten, kun sukupuolirooleista ei ihan oikeasti välitetä. Kulttuuri on matkalla tähän suuntaan, mutta matka on vielä pitkä.

Oma kasvatukseni on omasta mielestäni onnistunut tällä saralla hyvin, etenkin kun ottaa huomioon, että vanhempani ovat DI ja kotiäiti. Hyyyyyvin perinteinen kahtiajako, jossa mies käy töissä, luo uraa ja elättää perheen, kun nainen hoitaa kodin ja lapset. Sukupuolten olemassaoloa ei kotona kielletty missään vaiheessa, tiesin aina olevani tyttö ja että paras kaverini oli poika. Tästä asiasta ei kuitenkaan koskaan tehty ongelmaa. Sain olla oma itseni ilman mitään painostusta olla tietynlainen (noh, käytöstavat piti oppia). Ja minähän olin. Kuljin isän mukana jääkiekkopeleissä ja autoajeluilla. Kiipeilin puissa, lamppupylväissä ja talojen katoilla. Jos mäkkärissä oli kampanjana että lastenateriaan sai joko Barbie tai Hot Wheels (auto)-lelun, valitsin kolme kertaa neljästä Hot Wheelsin. Ja muistaakseni myyjäkin tajusi aina kysyä sitä, eikä oletuksena lyönyt kahta Barbie-lelua itselleni ja siskolleni. Toisaalta leikin myös poneilla ja muilla "tyttömäisillä" leluilla. Varmaan olen saanut kommenttia siitä, että "kyllä tytön pitäisi.." tai että "koska olet tyttö, niin...", mutta en muista juuri kuunnelleeni. Arvokasvatus lähtee (todellakin) kotoa. Vanhemmilla on valtava rooli siinä, millainen lapsesta kasvaa.

Pohjimmiltaanhan sukupuolineutraliudessa on kyse samasta asiasta kuin missä omassa kasvatuksessani: Siitä, ettei sukupuoli vaikuttaisi siihen, mitä voi elämällään tehdä tai siihen, miten ihmiset toisen ihmisen näkevät. Neutraaliudessa kuitenkin tähdätään myös biologisen sukupuolen vähättelemiseen, minkä koen itse huonona. En tiedä johtuuko se siitä, että olen itse kasvanut tiedostaen sukupuolten "rajoitteet" ja "edut", vai olisiko mielipiteeni sama myös erilaisella kasvatuspohjalla. Faktahan on kuitenkin se, että vain naiset voivat synnyttää, ja miehet siittää lapsia. Biologisesti naiseksi syntyneillä murrosiässä alkavat kuukautiset ja kasvavat rinnat, ja miehet saavat äänenmurroksen ja alkavat kasvaa partaa ja viiksiä. Miten lapsi osaa suhtautua tähän, jos pienestä pitäen korostetaan, että sukupuolen saa itse valita?

Vaikka lapsen saisi kasvatettua sukupuolineutraalisti, ei maailma sitä kuitenkaan ole. Miksi lasta ei saisi valmentaa tulevaan? Ennakkoluulottomuus ihmisiä kohtaan voidaan saavuttaa muullakin tavalla kuin sillä, että kielletään jokin tekijä. Samalla tavalla ennakkoluulottomuutta muita ihmisen ominaisuuksia kuin sukupuolta kohtaan ei voida saavuttaa eri tekijöitä kieltämällä. Jos ihonvärillä ei ole merkitystä, on se helpointa opettaa lapselle että se on kuin tukanväri: Kaikilla on omanlaisensa.

Muita ihmisiä ja maailmaa ei voi väkisin muuttaa. Itseään ja omaa suhtautumistaan voi.

Saisin kirjoitettua aiheesta vielä vaikka kuinka paljon (kuten miksi ihmeessä naisten hiustenleikkaus on AINA kalliimpi kuin miesten?), mutta eiköhän tämän kirjoituksen ydin jo tullut selväksi.

Muutos

Mä en tiedä onko terapia auttanut vai mitä on tapahtunut, mutta elämä tuntuu tosi helpolta ja oma olo kevyeltä. Asiat on alkanut sujua omalla painollaan ja siis oikeesti sujua. Oon liian väsynyt ja laiska ja järkevä ollakseni maaninen, joten kai se on vaan uskottava, että elämä voi olla helppoa ja mukavaakin joskus?
Kerrankin hymyilyttää niin, hymy tahtoo kuplia pintaan jostain syvältä, vaikka mitään erityistä ei olekaan tapahtunut :)

Takatakatakatakatalvi

Tarvoin tänään koulusta kotiin (klo 20:30) noin polveen asti ulottuvassa umpihangessa. Teitä ei oltu aurattu varmaan koko päivänä ja maisema oli ihan autio, ihmisiä ei näkynyt missään. Aivan valkoinen luonto. Nautin joka hetkestä. On niin lämmintä ettei palellut, vaikka kengät oli lunta aivan tulvillaan. Oli jotenkin maaginen hetki.

Toisaalla Tampereella ihmiset kirosivat lumimyräkkää, joka hidasti/hidastaa työmatkalaisten kotiinpaluuta. Kolareita ja mäkiin hyytyneitä rekkoja. Joku on loukkaantunut vakavasti. En tiedä onko joku kuollut, sellaisia huhuja liikkui päivemmällä. Sama myrsky, niin eri maailmat.