Vuodet seuraa toisiaan

Moi.

Täytän parin viikon päästä 25.

En oo naimisissa tai kihloissa, ei lapsia eikä maailmanympärimatkaa tehtynä. En oo käynyt Japanissa, minne mun piti suunnistaa heti kun vaan itsekseni matkaan pääsen. Kaikki asiat mistä oon ikinä haaveillut, on edelleen tekemättä.

Mitä sitten oon saavuttanut? Oon kuluneen reilun vuoden sisään saanut vakituisen työpaikan lähes olemattomalla työkokemuksella, valmistunut insinööriksi, heittänyt paljon vanhaa roinaa pois ja oppinut pitämään keittiön ja kylppärin siistinä.

(Tai no, ainakin siistimpänä kuin mitä ne on ennen olleet.)

Lisäksi mun mielialat on tasaantuneet ja oon oppinut pitämään huolta itsestäni. Ja kun sanon huolta itsestäni, niin tarkoitan sitä että pitämään itseäni hyvänä. Oon oppinut tekemään asioita mitkä tekee mulle hyvää. Oon oppinut milloin kannattaa ottaa sen viimeisen kaljan sijasta lasillinen vettä. Oon oppinut mistä asioista tykkään oikeesti ja mitä asioita haluan elämääni lisää. Lisäks oon oppinut tunnistamaan mistä asioista pidän vaan sen takia, että koen että mun täytyy pitää niistä jonkun toisen vuoksi.

Tuntuu siltä, että musta on vihdoin tullut aikuinen nainen.

Jännä miten muut ei näe sitä.

Viime viikonloppuna olin syömässä sunnuntailounasta isäni sukulaisten kanssa. Mummu oli sitä mieltä että kun ollaan kerrankin kokoonnuttu yhteen niin otetaan lasilliset viiniä ruoan kanssa. Tarjoilija koki siinä asiakseen varmistaa ennen kuin mulle kaataa, että oonhan varmasti täysi-ikäinen? Isä siinä vitsaili että "Joo, just tossa viime kuussa tuli 18 täyteen.." johon vastasin kuivasti "Niin.. Siis 7 vuotta sitten." Tarjoilija hämmästeli ja kaatoi mun lasiin lopulta huomattavasti vähemmän viiniä kuin kaikille muille.

Ihmettelin ihan tosissaan, että miten joku voi erehtyä niin isosti pieleen?

Tosin.

Tänään pysähdyin katsomaan, että tässä 2kk takaperin otetussa kuvassa mut voisi sekotaa ehkä jopa 15-vuotiaaseen...

Alppimatkan matkakertomus, osa 6: Torstai

Torstai, 10.1.2013:

Päätettiin toteuttaa meidän alkuperäinen suunnitelma Leogangin rinteistä (minne piti siis mennä jo heti ensimmäisenä laskupäivänä) tänään. Sää oli taas pääosin pilvinen ja näkyvyys huonohko, mutta ei ollut silti lähellekään niin huono kuin mitä se oli maanantaina. Aloitettiin taas laskemalla aamun ensimmäisenä rinteenä se pitkä sininen, eikä se tällä toisella kerralla tuntunut enää ollenkaan yhtä vaikealta, kuin mitä se oli ollut ensimmäisenä päivänä. Mun puhe oli edelleen välillä aika kiekumista ja korvat meni lukkoon jatkuvasti kun korkeusasema muuttui niin nopeaan tahtiin, mutta ne nyt on aika pientä. Leogangin rinteet tuli tahkottua myös melko huolellisesti läpi ja sieltä löytyi ihan mukavia laskuja myös :) Laskettiin taas piitkä päivä, aivan rinteiden sulkemiseen asti
.
Illallisella oli kuhaa ja jälkkäriksi jäätelöannos, jossa taas paikalliseen tapaan oli paljon kermavaahtoa! Nams:)

Kuvia ei torstaina tullut otettua yhtään, kun edellinen päivä oli ollut niin upea.

Alppimatkan matkakertomus, osa 5: Keskiviikko

Keskiviikko, 9.1.2013:
Keskiviikko oli se päivä joka kruunasi koko reissun. Aurinko paistoi ja pakkasta huipulla oli noin -1. Aivan täydelliset olosuhteet! Tää päivä ajateltiin laskea toisen puolen rinteitä kuin missä oltiin muut päivät oltu. Valloitettiin heti alkuun koko mestan korkein huippu Schattberg West, joka on 2096 metrin korkeudessa. Lunta oli satanut muutama sentti kissalla ajetun rinteen päälle ja jokainen lasku oli puhdasta nautiskelua!

Kohde lukittu!

Yleiskuvaa korkeimmilta huipuilta.

Yleiskuvaa. Kuvassa lumivyöryesteitä.

Schattbergin huipulta.

Päivän ensimmäisiä laskijoita.

Näitä maisemia ei voi fiilistellä liikaa.

L:n taidonnäyte. Huomaa koskematon lumi!

Sääli, ettei suurimmat lumen pöllytykset tallentuneet kameralle ;)

Hoidetun rinteen ja "puuterin" raja oli osassa rinteitä häilyvä..

Aina välillä piti oikein pysähtyä ihaileen maisemia.

Rinteet oli ihan huippuhauskoja.

Löydettiin pari kivaa rinnettä rinnesirkuksen perimmästä nurkasta, joita tahkottiin sit oikein kunnolla. Lisäksi löydettiin lähes koskematonta puuterilunta joidenkin rinteiden vierestä ja kokeiltiin puuterilla laskemista eka varovaisesti, mutta lasku toisensa jälkeen ahnaammin. Puuteri upotti aika herkästi (varsinkin kun pyllähti) ja sillä laskeminen oli aivan erilaista kuin hoidetulla rinteellä. Se oli aivan hullun hauskaa! Jos mäessä oli tänään tosi kiva laskea niin puuterilasku laudalla oli (jos mahdollista) vieläkin hauskempaa.

Ruokakin oli rinteessä aivan erinomaista. Sopivan mausteinen gulassikeitto lämmitti ja täytti sopivasti niin, että jaksoi taas laskea. (L tilasi jonkun makkarakeiton, mikä sit lopulta oli vihreetä mönjää, josta pilkotti kaks frankfurteria tai mitä ikinä pitkiä nakkeja olikaan. Näytti tosi epäilyttävältä, mut oli sit kuulemma kuitenkin ihan ok.). Ruoka ei ollut muutenkaan turistikeskukseksi (ja Suomen hintoihin tottuneille) kallista, keiton ja sämpylän sai alle vitosella käytännössä mistä tahansa. Limsat oli sen sijaan yllättäen tosi kalliita! Iso olut oli monesti halvempi kuin iso kokis. L totesikin vitsikkäästi pari kertaa, että nyt on taas lounaaksi keittoo ja keittoo. :D

Lounaalla.

 Tahkottiin samoja rinteitä käytännössä niin kauan, kunnes kello alko olla niin paljon, että oli syytä ruveta siirtymään takaisin meidän kylää kohti mikäli meinataan tehdä se laskemalla. Onnistuin taitavasti telomaan polveni kaatumalla pysähdyksissä jäälle suoraan niiden päälle. Tuntui kyllä hölmöltä, kun selvisin vaikeat tosi muhkuraiset siirtymät kunnialla (->olin tosi ylpee itsestäni), ja sit sen jälkeen kaadun jo pysähdyttyäni siihen jäälle.:D Onneksi selvittiin mustelmilla.

Laskupäivän päätteeks L vei lautansa huollatettavaks. Laudan pohja vahattiin ja kantit teroitettiin. Ne teki siellä tosi näppärästi sen huollon yön/illan aikana ja lupas, että L saa hakea lautansa seuraavana aamuna samoihin aikoihin kun ensimmäiset hissit aukeaa. :o

Multä hävis ääni useasti tän päivän aikana (kurkkukivun takia) ja mua hävetti välillä pihistä kun ei mitään ääntä tuu :D Se mitä tuli oli tosi matalaa ja toisinaan tosi korkeeta.

Keskiviikko oli siitä poikkeuksellinen päivä, että silloin ei ollut puolihoitoon kuuluvia illallisia (se kattoi vain 6pv), joten syötiin ulkona vanhassa kunnon Eva Almissa. Tämä on se sama paikka, missä on terasseilla terassinlämmittimet ja josta saa hyvää Gösseriä! Mun olis tehnyt mieli lähteä katsastaan vähän millaista afterski-meininkiä on paljon kehutussa UnderBarissa, mutta se ei ollut (taaskaan) auki kun oltais yritetty sinne mennä.

All in all, näin kivaa mulla on ollut harvoin!

Alppimatkan matkakertomus, osa 4: Tiistai

Tiistai, 8.1.2013:
Edelleen pilvistä ja aika lämmintä, päivän suunnitelmana oli lähteä laskemaan Hinterglemmin (viereinen kylä) reunimmaisia rinteitä. Hinterglemmiin päästäksemme piti nousta Saalbachin kylän keskustasta kabiinilla ensin vähän yli puoliväliin (n.3/4?) mäkeä, ja sen jälkeen nousta ankkurihissillä rinteen huipulle. Oltiin liikenteessä heti aamulla kun rinteet aukesi. Kabiini avattiin puoli yhdeksältä, mutta ankkurihissi ei kuitenkaan ollut vielä auennut, joten laskettiin kabiinin sininen rinne alkuun lämmittelyksi. Rinne oli upeessa kunnossa, vain muutama laskija oli käynyt siellä ennen meitä. Saatiin ensimmäiset kunnon laskettelukuvatkin otettua :D

Bernkogelbahnilla ylös..

Ja lasketellen alas..

 Kun sitten toisella yrittämällä päästiin sinne ankkurihissiin, huomattiin että sen rinne oli _todella_ loiva. Hissiladulla oli vähän hankala pysyä, kun ankkuri ei käytännössä vetänyt ylös yhtään, vaan melkein vain suoraan tasaisella. Siinä kaksin sit heijattiin puolelta toiselle ja ihmeteltiin et koska ollaan ulkona ladulta! Selvittiin kuitenkin kunnialla ja lähdettiin siirtymään kohti niitä kaipaamiamme reunimmaisia sinisiä rinteitä. Hinterglemmin rinteet oli kivoja, leveitä ja loivia.. Paitsi sitten siellä reunassa minne oltiin menossa. Ei osattu siirtyä heti sieltä toisiksi reunimmaiselta hissiltä niihin reunimmaisiin minne tähdättiin, joten meidän piti laskea hissin vieressä kulkeva sininen rinne. IMO Suomen mittakaavassa se sininen (helppo!) rinne olisi ollut musta (vaikea). Se oli niin jyrkkä ettei mulla ollut toivoakaan laskea sitä sujuvasti alas. Jouduin jokaisen käännöksen jälkeen hidastaan vauhdin ihan minimiin, jottei vauhti kasvaisi liian kovaksi. Koska olin edelleen hieman kipeä ja koska niin jyrkkä rinne ei ollut mulle mitenkään miellyttävä laskea, jäin odottelemaan erään kuppilan pihalle kun L kävi testaamassa ne meidän kaipaamat "helpot". Katselin siinä maisemia ja ihmisiä jotka siellä laski ohi, niiden laskutyyliä ja haistelin alppitunnelmaa. Se on kyllä ihan omansa. Jotenkin mulla oli sanoinkuvaamattoman hilpeä ja iloinen olo, vaikka periaatteessa olis voinut harmittaa flunssaisuus ja laskutaitojen rajallisuus noissa jyrkissä rinteissä. Se tunnelma on hyvällä tavalla tosi omituinen. Jotenkin kaikki on iloisia ja kaikilla on hauskaa! Lisäksi se on tosi tarttuvaa, oli hirveän vaikea olla hymyilemättä leveästi siinä istuskellessa. Tän kokemuksen jälkeen jaksoin vielä treenailla kumparelaskua laudalla. Alarinteisiin oli muodostunut taas isoja kumpareita ja harjoittelin ihan kunnon laskemista sellaisilla. Se oli aika raskasta, kun polvista täytyy joustaa tosi paljon, ettei oo nenällään siellä :) Enkä edes ollut! Oli hieno fiilis kun onnistui.

Meikäläisen tyylinäyte vasemmalla. Lähdetään tavoittelemaan siirtymiä.

Siirtymärinne ja vähän huippuja.

Meitsi chillailee ja fiilistelee tunnelmaa taka-alalla BD

Me oltiin sovittu L:n kans, että käydään Hinterglemmin kylässä syömässä tänään. Päädyttiin ensimmäiseen kunnon ruokapaikalta vaikuttavaan mestaan, ja jos en ihan väärin ymmärtänyt niin se liittyi jollakin tavalla johonkin paikalliseen moottoripyöräkerhoon (jonka nimeä en nyt saa millään enää päähäni!). Olisko se kerho pyörittänyt ko. raflaa, en tiedä. Anyhoo, väsähdin mun pekoniburgerista ja ranskalaisista sitten niin pahasti, etten jaksanut sen jälkeen laskea kuin yhden lyhyen mäen ja sit tulin Ski Busilla takaisin kämpille. L jäi vielä mäkeen ja tuli omia aikojaan.
Illalla ruokana oli pippuripihviä ja jälkiruoaksi tiramisua!

Alppimatkan matkakertomus, osa 3: Maanantai

Maanantai 7.1.2013:

Edelleen hieman kipeänä, mutta ajattelin että kun laskettelemaan on tultu, niin laskemaan mennään. Jos vaikka sitten laskee vähän lyhyemmän päivän. Ajattelimme (mun) ensimmäisenä päivänä laskea heti lämmittelyksi alueen pisin helppo sininen rinne (7km) ja sen jälkeen Leogangin rinteet pois alta. Helppo rinne yllätti ja oli siihen alkuun yllättävänkin haastava. Jo ensimmäisen parin kilometrin jälkeen piti pysähtyä kaakaolle. Kaakaossa oli valtavasti kermavaahtoa, mikä oli positiivinen yllätys! (ei edes kysytty haluanko saati pyydetty maksamaan ekstraa siitä hyvästä) Nams! 

Toinen haaste rinteen suht vaikean profiilin lisäksi oli se, että näkyvyys oli todella huono. Pilvet olivat todella matalalla ja roikkuivat ylärinteiden yllä, eli käytännössä oltiin pilvessä koko päivä (heh). Muutettiin suunnitelmaa kun oltiin päästy toiselle puolelle rinnesirkusta, sillä ne rinteet, mitä oli tarkoitus laskea, oli juuri sillä pilvisimmällä vyöhykkeellä. Lähdettiin siis laskemaan takaisin kylää kohti. Matkalla hieman hirvitti kapeat siirtymäreitit. Siirtymät olivat noin maantien levyisiä ja reunan toisella puolella odotti monesti useiden metrien pudotus metsään tai kivikkoon. Suomessa on tottunut et tuollaisissa kohdissa on edes joku verkkoaita, täällä ei ollut mitään. Väkeäkin rinteessä oli niin, että jatkuvasti viuhahti joku ohi vasemmalta tai oikealta. Vähän pelotti välillä. :P Pilviä ei tietenkään kylän korkeudella enää ollut, vaan niitä oli vain huipuilla. Viimeisillä laskuilla kun lähestyttiin kylää, alkoi rinteissä olla korkeita kumparikkoja. Niitä on aika vaikee pujotella laudalla, ja tulin suosiolla lanaamalla alas ne kohdat. 

Laskupäivän jälkeen asiaan kuuluvat tietenkin afterski-oluset, mietittiin ensin yhtä tosi pelottavan ja vanhan näköistä rakennusta (tavallaan myös kiehtova), mutta ei sit uskallettu mennä sinne, kun ovien edessä oli jotain oksennusta muistuttavaa. Mietittiin että tää on varmaan joku paikallinen räkälä. Myöhemmin paljastui, että kys. rakennus oli koko kylän vanhin rakennus, ja se ovi mitä mietittiin, oli joku takaovi :D Päädyttiin juomaan yhdet Eva Almissa, missä oli terassi, jolla oli terassinlämmittimet! Miksei sellaisia oo Suomessa?

Illallisella oli ruokana paikallisia herkkuja, pääruokana Wienerschnitzeliä ja jälkiruokana apfelstrudel :)

Ensimmäinen nousu alpeille ikinä!

Ensimmäinen lasku, sininen 7km pitkä rinne loppusuoralla. Korkealla ollaan.

Näkyvyys oli huipulla näinkin hyvä :D Tuntuu että kuva vielä hämää parempaan suuntaan, kun siinä näkyy jopa hahmoja :P

Rinneravintolat oli pääasiassa mukavia ja kodikkaita mökkeröisiä!

Pilvet roikkuu..

AfterSki ja Gösser. Gösser oli hyvää olutta. Erehdyttiin eräs päivä ostamaan kaupasta olutta, joka ei maistunut edes oluelta. Yhh.

Eva Almin terassi. Tuolla vasemmalla Intersportissa kävin sunnuntaina ja bongasin ylihintaisia vaatteita.

Saalbachin pääkatua iltapäivällä.

Alppimatkan matkakertomus, osa 2: Sunnuntai

Sunnuntai 6.1.2013:
Aamulla olo oli sen verran kipeä, että (hyvän) aamiaisen jälkeen päätin pitää lepopäivän. Aamiainen oli sentään samassa rakennuksessa missä yövyttiin, eli ei tarvinnut kuin kävellä raput alas. Sää ei sunnuntaina varsinaisesti houkutellut rinteeseen, lämpötila oli reippaasti plussan puolella ja taivas (puoli)pilvinen. L lähti kuitenkin reippaasti mäkeen. Lepäilin noin puolille päivin asti ja sitten lähdin kiertämään hieman kylää kävellen. Saalbachin kylä oli melko pieni, keskustan läpi kävelemiseen meni tuskin kymmentä minuuttia.  Kiertelin muutamia vaatekauppoja ja törmäsin mm. 400 euron villapaitoihin ja 1800 euron nahkatakkeihin. Huh. Suomessa tuon hintaisia merkkivaatteita ei juuri tule vastaan.:o Olin ottanut mukaan matkalle (päähäni) vain yhden pipon, ja yritin etsiskellä jotain kivaa pipoa, jonka ostaisin tavallaan matkamuistoksi. Kuitenkin tuloksetta (valikoiman puutteesta se ei johtunut, pikemminkin omasta nirsoudesta). Noin tunnin kiertelyn jälkeen palasin pensionaatille ja torkuin taas hieman. Matkalla ostin lumilaudalle lukon, jolla laudan voi kytkeä kiinni ettei se vahingossa lähde kenenkään vieraan matkaan. En tiedä kuinka suuri riski laudoilla tuolla todella olisi ollut lähteä omille teilleen, mutta ei vara venettä kaada.

Kun L oli tullut rinteeltä ja käynyt suihkussa, päätettiin käydä katsastamassa millainen meininki on STS:n afterskissä ja juotiin siellä yhdet oluet. Ehkä porukka ei vielä ollut ehtinyt valua sinne, mutta siinä neljän jäljestä oli kyllä melkoisen hiljaista vielä.


Illallisella oli härkää/nautaa? ja jälkiruoaksi sacherkakkua kermavaahdolla, noms! Vaikka olin tehnyt periaatepäätöksen, että juon illallisilla vain ilmaista vettä (rahastusta, prkl), en voinut menun kuultuani vastustaa kiusausta tilata lasillista punaviiniä ruoan kanssa. Ruoka oli todella hyvää, eikä ne juomatkaan lopulta paljoa maksaneet. L pohdiskeli lauantaina, että mitä jos ravintola pistää parastaan heti alkuun, ja muina päivinä ruoka ei sitten olekaan enää niin hyvää. Onneksi oli väärässä :D Huvittavaa, miten meidän(kin) käytöksestä huokuu se surullisenkuuluisa suomalaisten pessimistisyys. ;)

Schattberg Express -gondolihissi. Meidän majoitukselta lähin hissi, alle 5min kävely.

Schattberg Expressin lähtöasema. Huomaa Suomen lippu oikealla!

Saalbachin kylää. Vasemmalla Spar, toinen kahdesta pikkuisesta ruokakaupasta, mitä Saalbachissa oli. Ei puhettakaan supermarketeista :)

Opasteita kylällä.

Yksi kylän pääkaduista. Vasemmalla hotelli Saalbacher Hof, missä käytiin afterskissä!

Ötzi bar. Harmillista, ettei tullut käytyä :D

Kylän läpi virtasi puro. Alpeiltahan tulee hurjasti sulamis, sade yms vesiä -> Itävallan sähköstä  valtaosa tuotetaankin juuri alppien ansiosta vesivoimalla.

Murmelisalvaa!

Forever alone baaripöytä :C

Alppimatkan matkakertomus, osa 1: Lauantai

Oltiin L:n kanssa Itävallan alpeilla viikko lomailemassa, kirjottelen tässä asioita muistiin kun on vielä suhtkoht tuoreena mielessä tuo loma :D

Lauantai 5.1.2013:
Lähtöpäivä. Oon puurtanut (liian) pitkää päivää töissä ja yrittänyt samalla valmistautua reissua varten, joten yöunet on jääneet tosi vähille. Pe-la yönä unta tuli joku 3 tai 4h, ja aamulla olin aivan silmät ristissä ja kurkkuun teki vähän kipeää ja yskitti. Pelkäsin pahinta ja toivoin, etten olisi juurikin nyt tulossa kipeäksi.. Tosin kaipa se olis ihan luonnollista kun työstressistä on pakko päästää irti viikoksi. Monesti se flunssa saa otteen aina juuri silloin kun vihdoin viimein rentoutuu. No ei mahda mitään. Aamutoimet ja viimeiset pakkailut ja klo 5:40 lähtevälle bussille. Linja-autoasemalla tavataan iäkäs pariskunta, jotka kertovat olevansa myös lähdössä Saalbachiin. Aika jännä sattuma :) Yritän nukkua bussissa ja lennolla, mutta jännitän kai liikaa tulevaa eikä siitä tahdo tulla mitään. Lentokentillä hommat sujuvat ok kuten yleensä, ei mitään ihmeellisyyksiä missään. Mitä nyt lento oli vähäsen myöhässä, kun piti suorittaa siiville jäänpoistoa Helsingin päässä. Perillä Itävallassa sataa vettä ja on pilvistä ja sumuista ja lämmintä. Damn. Vietiin näköjään +4C "talviset" kelit Suomesta mukanamme.

Itävallan puolella pakkauduttiin bussiin, joka lähti ajelemaan kohti Saalbachia. Maisemat löi meikäläisen aivan ällikällä. Osasin odottaa korkeita vuoria jo postikorttikuvien perusteella, mutta paikan päällä kunnioitus luontoa ja maapalloa kohtaan nousi aivan uusiin mittasuhteisiin. Maisema oli täynnä vuoria, kukkuloita ja laaksoja ja sitä mahtipontisuutta ei voi käsittää ennen kuin käy itse paikan päällä. Wau. Hiljaiseksi veti. Opas jakoi meille bussissa ennalta ostetut hissiliput ja sanoi, että tänään jo pääsee rinteeseen jos haluaa mennä kokeilemaan. Periaatteessa lipun piti alkaa toimia vasta seuraavana päivänä. Laskuaikaa oli kuitenkin vähän eikä sää houkutellut lähtemään, joten päätettiin viettää tämä ilta lähinnä leväten ja tavaroita purkaen.

Yöpaikka oli alppipensionaatti (jotain majatalon ja hotellin välimaastosta?), joka oli siisti ja mukavan oloinen. Meidät toivotti tervetulleeksi hymyilevä ja ystävällisen oloinen nainen. Huone oli ylimmästä (kolmannesta) kerroksesta. Puolihoitoon sisältyvät illalliset tarjoiltiin sitten viereisessä pensionaatissa. Olimme varanneet puolihoidon, kun ajateltiin että se on helpoin ja edullisin vaihtoehto meille. Lisäksi matkanjärjestäjän sivuilla kyseisen pensionaatin ruokaa oli kehuttu! Silti hieman epäilytti.. Menimme illalliselle klo 18 kuten meitä oli ohjeistettu, mutta viereisessä talossa vanhahko mies tervehti meitä sanoi, että ruoka on vasta klo 19, koska hänestä klo 18 on aivan liian aikaisin. Menimme takaisin klo 19 ja meidät ohjasi pöytään nuorempi mies. Puolihoitoon kuuluivat ruoat, mutta ei juomat, joten ne piti tilata erikseen. Lasku maksettaisiin sitten viimeisenä iltana. Ruoat tarjoili nuorehko nainen, joka oli ilmeisesti tämän nuoremman miehen ystävällinen vaimo:) Alkukeitto oli suussa sulavaa. Pääruokana oli possua ja ranskalaisia ja jälkiruoaksi jäätelöannos, jossa oli runsaasti kermavaahtoa. Ja ai että sitä ruokaa!. Possu ei ole mun vatsan suosikki, vatsa rupee kipuilemaan kun syön possua, mutta edes se ei häirinnyt kun kaikki maistui muuten niin hyvältä. Samaan pöytään meidän kanssa istutettiin ruotsinsuomalainen keski-ikäinen(?) mieskaksikko (joita L ensin piti homoparina, kun tulivat siihen ja sanoivat että asuivat aiemmin Suomessa, mutta muuttivat ruotsiin :D). Keskustelussa kävi sitten ilmi, että he olivat veljeksiä, joiden vanhemmat olivat suomalaisia, mutta he ovat asuneet käytännössä koko ikänsä Ruotsissa. Olivat vähän humalaisia ja suomi vähän takelteli, mutta hurjan hauskaa seuraa. Toinen oli Saalbachissa jo seitsemättä(kö) kertaa, toinen ensimmäistä. Näiltä sankareilta oli sukset lentäneet Saksaan ja naureskelivat miten järjetöntä, eihän siellä ole edes lunta... :D

Sää ei bussimatkalla näyttänyt kovin hyvältä laskettelua silmälläpitäen..

PS. Mainitsemisen arvoinen fakta: Reissulta palattuani mulle selvisi, että toinen meidän pöytäseurueen miehistä on samassa firmassa töissä kuin minä.