Alppimatkan matkakertomus, osa 4: Tiistai

Tiistai, 8.1.2013:
Edelleen pilvistä ja aika lämmintä, päivän suunnitelmana oli lähteä laskemaan Hinterglemmin (viereinen kylä) reunimmaisia rinteitä. Hinterglemmiin päästäksemme piti nousta Saalbachin kylän keskustasta kabiinilla ensin vähän yli puoliväliin (n.3/4?) mäkeä, ja sen jälkeen nousta ankkurihissillä rinteen huipulle. Oltiin liikenteessä heti aamulla kun rinteet aukesi. Kabiini avattiin puoli yhdeksältä, mutta ankkurihissi ei kuitenkaan ollut vielä auennut, joten laskettiin kabiinin sininen rinne alkuun lämmittelyksi. Rinne oli upeessa kunnossa, vain muutama laskija oli käynyt siellä ennen meitä. Saatiin ensimmäiset kunnon laskettelukuvatkin otettua :D

Bernkogelbahnilla ylös..

Ja lasketellen alas..

 Kun sitten toisella yrittämällä päästiin sinne ankkurihissiin, huomattiin että sen rinne oli _todella_ loiva. Hissiladulla oli vähän hankala pysyä, kun ankkuri ei käytännössä vetänyt ylös yhtään, vaan melkein vain suoraan tasaisella. Siinä kaksin sit heijattiin puolelta toiselle ja ihmeteltiin et koska ollaan ulkona ladulta! Selvittiin kuitenkin kunnialla ja lähdettiin siirtymään kohti niitä kaipaamiamme reunimmaisia sinisiä rinteitä. Hinterglemmin rinteet oli kivoja, leveitä ja loivia.. Paitsi sitten siellä reunassa minne oltiin menossa. Ei osattu siirtyä heti sieltä toisiksi reunimmaiselta hissiltä niihin reunimmaisiin minne tähdättiin, joten meidän piti laskea hissin vieressä kulkeva sininen rinne. IMO Suomen mittakaavassa se sininen (helppo!) rinne olisi ollut musta (vaikea). Se oli niin jyrkkä ettei mulla ollut toivoakaan laskea sitä sujuvasti alas. Jouduin jokaisen käännöksen jälkeen hidastaan vauhdin ihan minimiin, jottei vauhti kasvaisi liian kovaksi. Koska olin edelleen hieman kipeä ja koska niin jyrkkä rinne ei ollut mulle mitenkään miellyttävä laskea, jäin odottelemaan erään kuppilan pihalle kun L kävi testaamassa ne meidän kaipaamat "helpot". Katselin siinä maisemia ja ihmisiä jotka siellä laski ohi, niiden laskutyyliä ja haistelin alppitunnelmaa. Se on kyllä ihan omansa. Jotenkin mulla oli sanoinkuvaamattoman hilpeä ja iloinen olo, vaikka periaatteessa olis voinut harmittaa flunssaisuus ja laskutaitojen rajallisuus noissa jyrkissä rinteissä. Se tunnelma on hyvällä tavalla tosi omituinen. Jotenkin kaikki on iloisia ja kaikilla on hauskaa! Lisäksi se on tosi tarttuvaa, oli hirveän vaikea olla hymyilemättä leveästi siinä istuskellessa. Tän kokemuksen jälkeen jaksoin vielä treenailla kumparelaskua laudalla. Alarinteisiin oli muodostunut taas isoja kumpareita ja harjoittelin ihan kunnon laskemista sellaisilla. Se oli aika raskasta, kun polvista täytyy joustaa tosi paljon, ettei oo nenällään siellä :) Enkä edes ollut! Oli hieno fiilis kun onnistui.

Meikäläisen tyylinäyte vasemmalla. Lähdetään tavoittelemaan siirtymiä.

Siirtymärinne ja vähän huippuja.

Meitsi chillailee ja fiilistelee tunnelmaa taka-alalla BD

Me oltiin sovittu L:n kans, että käydään Hinterglemmin kylässä syömässä tänään. Päädyttiin ensimmäiseen kunnon ruokapaikalta vaikuttavaan mestaan, ja jos en ihan väärin ymmärtänyt niin se liittyi jollakin tavalla johonkin paikalliseen moottoripyöräkerhoon (jonka nimeä en nyt saa millään enää päähäni!). Olisko se kerho pyörittänyt ko. raflaa, en tiedä. Anyhoo, väsähdin mun pekoniburgerista ja ranskalaisista sitten niin pahasti, etten jaksanut sen jälkeen laskea kuin yhden lyhyen mäen ja sit tulin Ski Busilla takaisin kämpille. L jäi vielä mäkeen ja tuli omia aikojaan.
Illalla ruokana oli pippuripihviä ja jälkiruoaksi tiramisua!