On huvittavaa, miten rakennusala tuntuu nykyään jo elämäntavalta. Harjoitustöitä on vaikka muille jakaa, mutta niitä ei ole edes vastenmielistä tehdä. Ainoa vastenmielisyys tuleekin siitä, kun ei saa itsestään niin paljon irti kuin toivoisi, ja kaikki jää viime tippaan ja stressi kasaantuu. Outoa on myös se, että ei kamalasti edes haittaa, vaikka kaikki vapaa-aika menisi alan harkoissa tai töissä, mikä on täysi vastakohta parin vuoden takaiselle minälleni. Kai tämä sitten on mun alani. Vaikka pari vuotta sitten kirosin sitä, että pääsin sisään rakennustekniikan koulutusohjelmaan, nyt huomaa, että asioilla todella on tapana järjestyä parhain päin. En varmaan mistään muusta alasta olisi innostunut näin paljoa.
Aiheesta puheenollen, olen tehnyt elämästä sellaisen havainnon, että ne elämän kokonaisuudet, joita odottaa kaikkein vähiten, ovatkin myöhemmin ne kaikkein mieleenpainuvimmat. Esimerkiksi tekniikan pääsykoetta en edes jännännyt, ajatuksena oli lähinnä mennä tekemään se päin honkia, etten vain pääsisi sisälle. Ja nyt ala tuntuukin hyvältä. Samoin viime kesänä menin töihin odottaen lähes pahinta, mutta viime kesä paljastuikin yhdeksi elämäni parhaista kesistä. Aika hauskaa.
En kuitenkaan pidä itseäni minään perusinsinöörin stereotypiana. Onkin hauskaa huomata, että hajamielinen, tunteellinen ja höppänä ihminen voi pärjätä tällä(kin) alalla. :)
Muistin taas eilen, miksi vihaan kevättä. Yli puolen tunnin kävely loskapaskan seassa vei mehut kyllä lopullisesti. Hyi. Mutta tänään oli taas kivasti lämmintä. Kyllä se kesä sieltä on jo tulossa, viimeinkin.
Ostin pullon punaviinia kaupungilta tänään, ja ajattelin nauttia sen tänään alkoholittoman arkiviikon sinetiksi ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti