Auringonpaistetta ja rahahaaveita

Oon tosi iloinen siitä, että kevät loskavaiheineen on ollut todella lyhyt. Nyt, jos pakkasia ei enää tule, voi melkein julistaa kesän alkaneeksi.. Hooray!
Oon ihminen joka vihaa kevättä. Meitä ei kai ole kamalan montaa..? Monesti kaikki ovat iloisia siitä, että kesä tulee ja tulee lämmintä ja kevät on ihanaa romantiikan aikaa ja sitä rataa. Todellisuus kuitenkin on se, että lumien täytyy sulaa ennen kuin tulee kesä, kelit vaihtelee pakkasesta kymmeneen plusasteeseen ja sataa ja on märkää ja mutaista ja jäistä ja loskaista. Yäk. Onneksi tästä pahimmasta vaiheesta on toivottavasti selvitty.

Tiistai oli Converse day ainakin facebookin mukaan, ja koska aurinko paistoi ja oli kuiva keli, päätin osallistua ja samalla korkata upouudet Converseni :D Ja rakastuin. Ne on oikeasti todella hyvät ja hyvännäköiset kengät. Mikä parasta, ne on oikean kokoiset. Mun on niin vaikea löytää hyvännäköisiä ja oikeankokoisia kenkiä, kun kengänkokoni on 35. Samana päivänä eksyin sitten Conversen sivuille ja löysin pari muutakin ihanaa paria





Ihan mun näkösiä ja nam <3 Ehkä mustakin on tulossa joku converseflikka. Oh noes. Sääli (tai kukkaron onni) että noita ei toimiteta Suomeen, vaan ainoastaan USAan. Mutku mutku... Noiden kahden parin hinta euroissa olis suurinpiirtein sama, kuin yhden converseparin hinta suomessa :( Nyyyyyyyyh.

Mun tämänhetkinen budjetti on kyllä aika säälimätön. Alkukuusta piti ostaa 10kg säkki kissanruokaa, joka maksoi rapiat 65€. Syötän kissalleni vain eläinkaupan raksuja, sillä ne ovat laadukkaampia ja kissan terveyden kannalta parempia, kuin markettien kasveja ja viljaa pursuilevat raksut. Loppupeleissä uskon jopa säästäväni rahaa: Kissanhiekkaa ei kulu yhtä paljoa kun kissa syö ruokaa mistä pystyy käyttämään suurimman osan energiasta kehon rakennusaineena, kissalle ei pitäisi tulla virtsakiviä ynnä muita sairauksia yhtä helposti, ja 10kg säkki kestää helposti noin puoli vuotta. Eli kissanruoan hinnaksi tulee kuukautta kohden noin 11€. Ei paha.

Kuitenkin tämä 65€:n kertaostos teki budjettiini aikamoisen loven. Kun vielä piti maksaa 40€:n nettimaksu, ja jotain velkoja pois, ei rahaa ole yhtään liikaa. Nostin kevään opintotuet jo talvella ja maksoin tämänkin kuun vuokran jo etukäteen, onneksi. Tällä hetkellä tiukka budjetti on 20€ / viikko sisältäen IHAN KAIKEN mitä viikolla saattaa tarvita ostaa (eli terassisiiderit, baarireissut, ruoat, vessapaperit, siteet...). Vappuviikolle olen varannut tuplabudjetin eli 40€ ihan varmuuden vuoksi. Kouluruokaa en voi syödä edes kuun loppuun, varasin sitä varten 40€ ja sillä ei pötkitä kovin pitkälle jos haluaa kahvitkin koulussa juoda. Oli pakko budjetoida koko kuu, jotta en tuhlaa ensimmäisillä parilla viikolla kaikkea rahaani ja sitten päädy taas valtaviin velkoihin.

JOSKO SITÄ PIKKUHILJAA PÄÄSISI TÖIHIN

Kevät ja kärpäset

HUH. Tässä on ollut taas kaikenlaista etten ole päässyt päivittelemään. Olin enemmän tai vähemmän kipeänä edellisen merkinnän jälkeen pidemmänkin aikaa, ja sitten oon vaan ollut koko ajan menossa tai tulossa ja on ollut niin paljon häppeninkiä etten ole oikein kerennyt istahtaa koneen äärelle niin että olisin jaksanut tehdäkin jotain. Iso huokaus. (Pitäis siivota)

Tää viikko on ollut henkisesti kovin raskas. Jouduin ulkopuolisena keskelle ihmissuhdedraamaa tahtomattani ja olen kärsinyt seurauksista oikein kunnolla. Tilanne meni siis jotenkin niin, että näin kaverin baarissa tyttöystävänsä kanssa. Kävin moikkaamassa näitä kavereita ja siirryimme luokkakaverini Teemun kanssa pöytään istumaan ja juomaan nopiaa juominkeja, että saisi vielä yhdet ennen valomerkkiä. Siinä istuessa näin, että tämä kaveri oli tullut toisen tytön kanssa baarin yläkertaan ja juttelivat siellä. Aika nopeasti tämä juttelu kuitenkin muuttui joksikin ihan muuksi ja sain todistaa tapahtunutta aitiopaikalta. Sanoin Teemulle miten harmittaa tuollainen että noin kohdellaan tätä yksin jätettyä tyttöystävää. Kun sitten oltiin valon jälkeen lähdössä, näin tämän tyttöystävän edelleen istuvan samassa pöydässä kuin oli aiemmin istunut poikakaverinsa kanssa. En voinut olla sanomatta että tiedätkö mitä toi jätkä oikein tekee tuolla nurkan takana. Se oli ilmeisesti maailman suurin virhe. Tämä mun kaveri ja eräs toinen kaveri on päättänyt etteivät halua olla mun kanssa missään tekemisissä kuulematta edes mitä mulla olis sanottavaa. Ainoa vastaus mitä oon saanut on "Mieti mitä teit, teoilla on seuraukset." Vaikka olen miettinyt tilannetta puhki miljoona kertaa, en ymmärrä, mikä teossani oli niin hirveää, että muhun katkaistaan kaikki välit ja ruvetaan levittämään musta ilkeitä juttuja, joilla ei ole mitään perää. Ja noi ihmiset, jotka käänsi kelkkansa, oli oikeasti mulle tärkeitä. Raskasta.
Tiedän, ettei pitäisi puuttua toisten ihmisten asioihin, mutta toi oli vaan niin törkeää, että en voinut olla välittämättä. Olishan tää tyttö itsekin nähnyt mitä sen selän takana puuhataan jos olis vaan siirtynyt noin 5 metriä. Mutta ilmeisesti tein (taas) väärin, vaikka tarkoitin vain hyvää.

En tiedä vaivaako kevätväsymys vai nämä henkiset ahdistusjutut, mutta kaikki puhti tuntuu olevan poissa. Nyt alkaa harkkatyö + koerumbakin jo rynniä päälle. Täytyy katsoa miten jaksan kaiken! Hui.

Aprillipäivänä olin serkkuni ja hänen tyttärensä syntymäpäivillä (molemmat ovat aprillipiloja :D). Tyttö täytti 4v, ja hän on erittäin toimelias pikku prinsessa ja aivan vastustamattoman suloinen. Kutsuilla oli myös muita sukulaislapsia, jotka touhusivat kovasti ja olivat kaikki omalla tavallaan ihania persoonia. Tällä kertaa ei vauvakuume iskenyt kyllä yhtään, enemmänkin jonkinlainen perheidyllikuume... Kuinka ihanaa olisikaan elää tasaista ja turvallista elämää rakastavan miehen rinnalla lapsia kasvattaen! Toisaalta, vaikka kuinka ihanalta ajatus tuntuukin, tiedän, etten pystyisi siihen. Tuntisin oloni kahlituksi, vaikka rakastavassa perheessä eläminen onkin sitä, mitä haluaisin elämältäni. Tahdon nähdä maailmaa, ajaa moottoripyöräkortin, käydä Japanissa, tehdä töitä ulkomailla, vetää kännit keskellä päivää milloin haluan ja lähteä hetkeäkään miettimättä sinne, missä en ole ennen käynyt. Haluan olla rauhassa oma epävakaa itseni.

Meille muuten eksyi pari päivää sitten kevään ensimmäinen kärpänen! Yksi niistä harvoista asioista, joita pelkään, on nimenomaan kärpäset (ja muut ötökät, yäk), ja ne ovatkin kesän yksi huonoista puolista. Kissani Mei otti projektikseen saalistaa tämän hurjan mamin pelottelijan, ja koko illan Mei kurotteli kohti kattoa mitä ihmeellisimmistä paikoista, eikä irrottanut katsettaan hetkeksikään kärpäsestä. Tätä jahtia oli hauska seurata, ja ainakin yhden illan Meikkulilla ei ollut kotona hetkeäkään tylsää :D Kissallani on monesti tapana ilmoittaa, että nyt minulla on tylsää ja kaipaan leikkikaveria, tulepas nyt pois sieltä tyhmältä koneelta ja leiki kanssani. En kyllä tiedä minne kärpänen yön aikana hävisi, saiko Mei kärpäsen kiinni vai lensikö se jollain ovenavauksella rappuun tai parvekkeelle?

Nyt maha kurnii niin paljon, että täytyy mennä kokkaamaan jotain mitä kaapista löytyy :>

Adios!

Köyhä ja kipeä

Köyhyydestäni voin syyttää vain ja ainoastaan itseäni, kipeydestäni syytän VR:ää. Eilinen kokemus Valtion Rautateistä oli kirjaimellisesti jäätävä...

Toissapäivänä (sunnuntaina) päätin lähteä hetkeksi pakoon elämääni ja päädyin Vammalaan ystäväni Santerin luo hirveässä humalassa. Ei näin.. :') Olin jo aiemmin päättänyt skipata maanantaisen koulupäivän useammastakin syystä, joten maanantaipäivän viettäminen muualla kuin kotona neljän seinän sisällä houkutteli. Eilinen meni kuin siivillä - kävimme syömässä Vammalan kiinalaisessa (joka on ehkä maailman paras kiinalainen ravintola missä olen syönyt) ja ostimme ruokatarvikkeita, joista kokkasin Santulle lasagnea ja jälkkäriksi rahkaa.. Päivä meni siis lähinnä ruokajuttujen merkeissä. Kun olin saanut ruoat valmiiksi, olikin jo aika lähteä kohti rautatieasemaa, sillä viimeinen juna Vammalasta Tampereelle lähtee 19:02.
Olin asemalla noin kello 18:50, eli kerrankin hyvissä ajoin. Juna Tampereelta Poriin tuli ja meni, ja odotin omaa junaani saapuvaksi minä hetkenä hyvänsä. Sitten kaiuttimista tuli hiljainen, rahiseva ja hieman epäselvä kuulutus: "Pikajuna 472 Porista Tampereelle on tällä hetkellä myöhässä noin 30 minuuttia liikennesäätöjärjestelmän vian vuoksi." Aurinko oli jo laskenut, ja pakkanen alkoi purra, joten päätimme Santerin kanssa käydä Jaatsin kahvilalla juomassa kupposet kuumaa, ja tulla takaisin puoleksi - tai mielellään vähän ennen sitä, jotta ainakaan juna ei kahvitellessamme porhaltaisi ohi. Palasimme takaisin asemalle hyvin ennen puolta, ja istuimme jälleen odottamaan bussipysäkin kaltaiseen katokseen. Katselimme kuinka yksi valaisin syttyi, sammui, syttyi, ja taas hetken palettuaan sammui. Mietimme syitä valaisimen käytökselle, kun se ei jaksanut palaa kauaa kerrallaan. Minuutit matelivat ja junaa ei näkynyt. Noin klo 19:45 tuli uusi rahiseva kuulutus, josta selvää saadakseen täytyi jälleen heristää korviaan. "Pikajuna 472 Porista Tampereelle on noin 60 minuuttia myöhässä." Huhhuh! Tieto oli sinänsä lohduttava, noin vartin päästä pääsisi lämpimään junaan sulattelemaan jäätyneitä varpaitaan. Olin jo aivan jäässä ja pakkanen kiristyi entisestään, kuten se pimeyden laskeuduttua monesti tekee. Kun kello oli noin 20:01, kuulutettiin sama tuttu kuulutus, mutta nyt kerrottiin junan olevan 80 minuuttia myöhässä. Tässä vaiheessa purskahdin melkein jo itkuun. Olin niin kylmissäni ja ikävöin valtavasti kissaani ja olin niin väsynyt odottamiseen. Tiesin, että muutaman kilometrin matkan käveleminen bussiasemalle olisi aivan jaksamiseni äärirajoissa siinä kylmyydessä ja niillä vaatteilla. Minun oli pakko mennä käymään lähikaupassa, joka sijaitsee juna-asemalta vajaan viiden minuutin kävelymatkan päässä. Jokainen lämmin paikka oli ulkona notkumista parempi, ja tiesin jo tässä vaiheessa tulevani seuraavana päivänä kipeäksi. Ostin kurkkupastilleja oloani helpottamaan, ja kävelin takaisin juna-asemalle siinä toivossa, että kuulutuksen tarjoama aika kerrankin pitäisi paikkaansa. Kello 20:18 kuulutettiin uudestaan, että juna on noin 80 minuuttia myöhässä. Olin helpottunut, ettei aika ollut muuttunut edellisestä kuulutuksesta. Minä hetkenä hyvänsä...
Kello 20:30 alkoivat vihdoin aseman kellot kilistä junan saapumisen merkiksi. En ole aikoihin tuntenut niin valtavaa ilon tunnetta niinkin pienestä asiasta, kuin siitä että juna yleensäkään saapui. Kipusin aution oloisen junan kyytiin. Konduktööri tuli kysymään minne olin menossa, eikä rahastanut minua lainkaan. Tärisin kylmästä koko matkan ja vielä kotiin palattuanikin.
No, eipä maksanut matka ainakaan mitään...




Nämä sen sijaan maksoivat. Tai en ole vielä maksanut, mutta tilasin laskulla kengät jotka saapuivat tänään ovelleni :D Kömmin sängyn pohjalta varmaan todella todella kuolleen näköisenä (ainakin sellainen on olo!) ovelle peläten tv-lupatarkastajaa, mutta siellä olikin ihana posteljooninainen kenkieni kanssa :) Ne ovat todella ihanan söpöt kokona 35, ja aivan kuin tehty minulle kokonsa ja näkönsä puolesta! Hinta oli laskulla yli 60e (jaiks!), mutta oli pakko ottaa lasku, kun tilillä ei ole tällä hetkellä rahaa.. Facebookista pitäisi kieltää kauppojen mainokset, joudun kohta ulosottoon kun en pysty vastustamaan ihania härpäkkeitä!
Rahatilanteeni onkin nyt se, että kuun loppuun asti rahaa on noin 30e/vko, josta koululla syömiseen menee noin 20e/viikko. Eli kotona syömiseen ja muuhun viihteeseen on rahaa ruhtinaalliset 1,4e/päivä. Nämäkin rahat sain revittyä kasaan pahan päivän -säästötilini tyhjentämällä. Tein kyseisen tilin silloin, kun olin töissä ihan kaikkein kaikkein pahimman varalle. Nyt kun täydet opintolainatkin on jo nostettu (ja kulutettu), luulen että nyt on se pahista pahin tilanne. Opiskelijaelämä on kyllä tosi mälsää!

Voiko insinööriydestä tulla elämäntapa?

On huvittavaa, miten rakennusala tuntuu nykyään jo elämäntavalta. Harjoitustöitä on vaikka muille jakaa, mutta niitä ei ole edes vastenmielistä tehdä. Ainoa vastenmielisyys tuleekin siitä, kun ei saa itsestään niin paljon irti kuin toivoisi, ja kaikki jää viime tippaan ja stressi kasaantuu. Outoa on myös se, että ei kamalasti edes haittaa, vaikka kaikki vapaa-aika menisi alan harkoissa tai töissä, mikä on täysi vastakohta parin vuoden takaiselle minälleni. Kai tämä sitten on mun alani. Vaikka pari vuotta sitten kirosin sitä, että pääsin sisään rakennustekniikan koulutusohjelmaan, nyt huomaa, että asioilla todella on tapana järjestyä parhain päin. En varmaan mistään muusta alasta olisi innostunut näin paljoa.
Aiheesta puheenollen, olen tehnyt elämästä sellaisen havainnon, että ne elämän kokonaisuudet, joita odottaa kaikkein vähiten, ovatkin myöhemmin ne kaikkein mieleenpainuvimmat. Esimerkiksi tekniikan pääsykoetta en edes jännännyt, ajatuksena oli lähinnä mennä tekemään se päin honkia, etten vain pääsisi sisälle. Ja nyt ala tuntuukin hyvältä. Samoin viime kesänä menin töihin odottaen lähes pahinta, mutta viime kesä paljastuikin yhdeksi elämäni parhaista kesistä. Aika hauskaa.

En kuitenkaan pidä itseäni minään perusinsinöörin stereotypiana. Onkin hauskaa huomata, että hajamielinen, tunteellinen ja höppänä ihminen voi pärjätä tällä(kin) alalla. :)

Muistin taas eilen, miksi vihaan kevättä. Yli puolen tunnin kävely loskapaskan seassa vei mehut kyllä lopullisesti. Hyi. Mutta tänään oli taas kivasti lämmintä. Kyllä se kesä sieltä on jo tulossa, viimeinkin.

Ostin pullon punaviinia kaupungilta tänään, ja ajattelin nauttia sen tänään alkoholittoman arkiviikon sinetiksi ;)

Hehkutus!

Taisin saada tänään töitä kesäksi! Ja vieläpä mielenkiintoisia hommia! Aivan mahtavaa. Olen ollut koko päivän innoissani siitä, että stressaaminen kesätyöpaikan hankkimisesta loppuu (toivottavasti!) nyt. En kyllä mitään suurempaa stressiä ole jaksanut pitää yllä kun on niin paljon muutakin ajateltavaa, mutta yksi murhe vähemmän on aina yksi murhe vähemmän. Tämä mahdollinen kesätyöpaikka olisi eräässä projektissa, jossa hommanani olisi laatia suunnitelmia parini kanssa kylätalojen korjauksista ja kunnostuksista tilaajan toiveiden mukaan. Palkka on opintotuen luokkaa eli sillä hädintuskin pärjää, mutta työkokemus on sitäkin arvokkaampaa. Ja seura! Työparinani olisi Jossu, johon tutustuin viime kesänä töissä, ja joka on huipputyyppi :) Jossulta itseasiassa kuulin tästä hommasta, kun tuli puhe kesätyöpaikoista ja Jossu kertoi tarvitsevansa työparia, ja kysyi olisinko kiinnostunut. Oon niin innoissani, vaikka mitään ei vielä ole lyötykään lukkoon. Jee!

Tänään tein myös noin tunnin mittaisen kävelylenkin läpi Tampereen keskustan samalla tutkaillen rakennuskantaa rakennussuunnittelun harkkatyötä varten (etsi joku rakennus joka sopii hyvin/huonosti ympäristöönsä). Takaisin palasin näsijärven rantaa pitkin, Kekkosentien viertä. Aika hassua, miten välillä meikäläisen keho muistuttaa siitä, että jonkinlaista liikuntaa pitäisi harrastaa. Se on kyllä tavallaan ihan hirveää, kun on ihan tosi tosi levoton olo ja jaloissa tuntuu turhautuminen ja ärsytys ja tarve käyttää lihaksia. Tuulipukuni on vieläkin tammikuisen pulkkamäen jäljiltä serkkupoikien tykönä, joten mikään kävelyä rankempi liikunta ei tullut kysymykseenkään farkuissa ja pitkässä takissa 8) Ja taas syömisen jälkeen tuntuu siltä että täytyisi päästä juoksemaan, vaikka väsyttää ihan törkeästi! Hnnnng!

Taidan tästä painua pehkuihin pikkuhiljaa, hyvät yöt :)

Sunnuntai

Mistä näitä päiviä oikein tulee?

Tänään on taas ollut erittäin aikaansaamaton päivä. Tiedän olevani tänään äärimmäisen huonoa seuraa, sillä kimpaannun tai masennun pienimmästäkin ärsykkeestä, joten ratkaisin ongelman pysyttelemällä koko päivän visusti sisällä koneen ääressä lukemassa quoteja sun muita. En tiedä mikä toisten ihmisten tekemissä toilailuissa ja mokissa on niin mielenkiintoista, mutta ehkä paras tylsyydentapposivu on lamebook.com. Aivan loistava. Olen tosin kahlannut jo lähes kaikki lamebookin jutut läpi, joten tänään eksyin aasiakas.net -sivustolle, missä tapoin aikaa useamman tunnin.

Rästihommia kyllä olisi enemmän kuin jaksaa tehdäkään. Ennen hiihtolomaa (joka muuten on jo ohi) tein listan rästitöistä, ja listaan tuli noin 20 harjoitustyötä, joista käytännössä jokainen on useamman tunnin työ. En saanut lomalla aikaiseksi mitään, vaikka suunnitelmissa oli saada suurin osa harkoista valmiiksi. En tiedä mitä nyt teen – tuntuu että hommaa on niin paljon etten jaksa tätä painolastia. Harkat ovat kuitenkin ihan mielenkiintoisia tehdä, aloittaminen vain vaatii hurjasti viitseliäisyyttä..

Viitseliäisyydestä puheen ollen olen nukkunut noin viikon olohuoneen sohvalla siitä syystä, etten ole jaksanut raivata oman sohvasänkyni päälle kertynyttä tavaravuorta. Kyllä, ihminen VOI olla näinkin laiska...

Loma on mennyt vähän hukkaan näin järkevästi ajateltuna. Se on kulunut lähinnä alkoholia juodessa ja kavereita tavatessa. Perjantaina tein kohtuu extempore-reissun, kun lähdin serkkuni (joka ajaa bussia) seuraksi Helsinkiin ja takaisin samana päivänä. Yritin metsästää sieltä farkkuja ja kävin siiderillä ystäväni Riin kanssa. Oli muuten ensimmäinen kerta kun käyn Helsingissä baarissa! Kyseinen paikka oli kyllä vähän epäilyttävä, kun heti ulko-ovella oli mainos jostain tankotanssijoista :D Mutta ihan kiva after all (vaikka hintataso oli hieman eri luokkaa kuin mihin on tottunut täällä Tampereella)! Oli muutenkin vähän resupekka-fiilis siellä Helsingissä viimeisen päälle kauniiksi laittautuneiden naisten keskellä, Tampereella en moista kuitenkaan koe. Miten kulttuuriero pääkaupunkiseudun ja Suomen seuraavaksi suurimman kaupungin välillä voikin olla niin huikea?

Mei on ollut tänään todella suloinen ja piristänyt päivää useita kertoja. Mun höppänä. <3
(Nyt Mei yrittää keksiä, miten rullaverhon saisi pois tieltä että se voisi katsella ikkunasta ulos. En ymmärrä miten jokin eläin voi olla noin huomiokykyinen – Se on katsellut kuinka itse nykäisen verhoa alas, kun haluan sen nousevan ylös. Nyt kissani yrittää nykiä verhoa alas siinä kuitenkaan onnistumatta. Raukkaparalla ei ole tarpeeksi voimaa nykäistä verhoa tarpeeksi, jotta verhon mekanismi lähtisi toimimaan.)

Olen muuten ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen siitä, että kevät tulee! Olen tänä talvena tajunnut kuinka pakkaset rajoittavat menemistä – kun ei ole autoa tai varaa taksiin, ei hirveällä pakkasella viitsi käydä missään ulkona. Olen skipannut jopa useampia luentoja ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että ulkona on liian kylmä...
Ikinä ennen en ole ilahtunut lisääntyvästä auringonvalon määrästä. Olen enemmänkin kevätmasennus -ihmistyyppiä, ja kevät on ainoa vuodenaika jota inhoan. Tämä vuosi tuntuu kuitenkin tekevän poikkeuksen, mikä on ihan positiivista. Ei parane nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta ainakin tällä hetkellä odotan innolla ensi kesää ja sitä, mitä lämpimämmät ilmat tuovat tullessaan. :)

Uuden blogin avaus

Böö

Aloitan varmaan viidettä kertaa elämässäni uutta blogia. Toivotaan että tämä säilyy hengissä!