Huolta huomisesta

Muutama päivä sitten tajusin, etten tunne olevani mukana omassa elämässäni. Aivan kuin katselisin jonkun muun elämää kristallipallon tai jonkinlaisen lasin läpi. Harva asia tuntuu omalta ja omat tunteet vierailta. En tiedä onko tää stressaantumista vai mökkihöperöitymistä vai mitä, mut tajusin et tähän on tultava muutos asap, jahka vaan tiedän miten voin elämääni tässä suhteessa korjata.. Tuntuu et päivät ja viikot vaan lipuu ohi ilman et mitään merkityksellistä tapahtuu ja ilman et mikään tuntuu oikeestaan miltään. Parhaat hetket on kun vietän aikaa jonkun läheisen kans, mitä niitäkään hetkiä ei turhan paljon ole. Ihan kuin odottaisin jotain aikaa milloin voin oikeesti elää, vaikka sen ajan pitäis olla tässä ja nyt.

Oon miettinyt opiskelujen merkitystä tuossa suhteessa ja ihmetellyt et miksi otan hirveän stressin aiheesta mikä mua ei edes kiinnosta. Uskon tekeväni niin siksi etten halua tuottaa pettymystä kellekään (opiskelijatoverit ryhmätöissä, opettajat jotka kannustavat) ja siksi etten vaan halua antaa periksi. Muistan lukion olleen aivan totaalisen erilaista, sillä vaikka piti opiskella aineita jotka eivät niin paljoa kiinnostaneet, oli kaikilla kursseilla jotain kavereita joiden kanssa viettää välitunnit. Lisäksi erilaisten aineiden opiskelu toi tietynlaista kaipaamaani vaihtelua, yhden ja saman asian toistaminen ja yhteen asiaan erikoistuminen ei tunnu omalta.

Tuntuu et olisin oikeen loman tarpeessa. Olkoon loma vaikka sitä että tekisin jotain fyysisiä hommia kotosalla tai vierailisin sukulaisilla, mut jotakin mikä oikeesti repäsis irti tästä mekaanisesta suorittamisesta ja sais mulle sen saman elämisen tunteen mikä aiemmin mulla on ollut. Haluan Tuntea ja Kokea, enkä olla mikään robotti.

Samaan aikaan pelottaa, et tuleeko tästä mun elämästäni mitään. Mulla on vaihtoehtoina joko elää elämää sitä tahtia kuin musta tuntuu, tai sit pyrkiä elämään normaalia elämää. Haluaisin pystyä normaaliin elämään koska hävettää liikaa myöntää, että en pysty siihen mihin lähes kaikki muut pystyvät. En pysty samaan määrään stressiä ja puurtamista kuin muut. Musta tuntuu et mut on tuomittu epäonnistumaan siinä missä muut onnistuvat, mutta en halua myöntää sitä edes itselleni. Mitä mä oikein teen?

Avoliiton perimmäinen olemus

Koko kesän taisteltuani tuulimyllyjä (lue: valtion laitokset) vastaan, ovat käsitykseni parisuhteen dynamiikasta muuttuneet raskaalla kädellä. Etenkin käsite "avoliitto" on mielessäni saanut täysin uuden merkityksen. Jos aiemmin tänä vuonna pidin itseäni avoliiton toisena osapuolena, en pidä enää. Avoliitto on jotain paljon vakavempaa kuin se, mihin itse olen valmis sitoutumaan tässä iässä ja tässä elämäntilanteessa.

Avoliitto-sanaa käytetään yleisimmin vastakkaista sukupuolta edustavien henkilöiden eläessä "avioliiton omaisissa olosuhteissa". Aiemmin ajattelin, että kun mies ja nainen asuvat yhdessä ja ovat yhdessä, on kyseessä automaattisesti avoliitto. Nyt ajattelen, että vasta siinä vaiheessa, kun nämä kaksi henkilöä ovat valmiita vakavasti sitoutumaan toisiinsa, on kyseessä avoliitto. Mikäli suunnitelmia yhteisestä tulevaisuudesta ei ole, eikä kumpikaan osapuoli ole valmis sitoutumaan toiseen "niin hyvässä kuin pahassa", ei mielestäni voida puhua avoliitosta - on olemassa vain pariskunta, jotka sattuvat asumaan saman katon alla syystä tai toisesta. Ei sen enempää. Perusteltuja syytä asua yhdessä ilman yhteistaloutta ovat esimerkiksi asumiskustannusten puolittaminen tai vaikea asunnonsaantitilanne kyseisellä paikkakunnalla. Mielestäni avoliitto edellyttää yhteistaloutta, vastuun kantamista toisesta kun tämä ei siihen pysty sekä tapauksesta riippuen vieläkin vahvempaa sitoutumista - kuten vaikka kihlausta tai yhteisiä lapsia. Minusta jokaisen ihmisen tulisi itse saada omalla kohdallaan päättää, käyttääkö tätä pelottavankin viralliselta kuulostavaa nimitystä, "asuuko vain yhdessä poikakaverin kanssa", vai ollaanko pelkkiä kavereita. Avoliitto ei ole virallinen termi, eikä esim. maistraatti tunne koko sanaa. Henkilö on joko naimaton, naimisissa tai leski.

Mitä sitten kun ihminen vastoin omaa tahtoaan pakotetaan avoliittoon vain ja ainoastaan sillä perusteella, että samassa asunnossa asuu mies ja nainen? Aina kun täytän lomakkeita tai kyselyitä, piirrän rastin kohtaan "naimaton". Haluaisin itse päättää milloin olen valmis asumaan yhteistaloudessa ja sitoutumaan toiseen ihmiseen niin, että tämän ollessa vaikeuksissa olen valmis antamaan omastani ilman mitään vaateita takaisinmaksusta. Tai toisinpäin. Minusta ei ole valtion laitoksen tehtävä määrätä toisilleen vielä jokseenkin tuntemattomia ihmisiä huolehtimaan toisistaan ja antamaan omastaan vasten tahtoaan. Tässä Suomen sosiaaliturva menee metsään. Tokikaan kaikille ei tule millä tahansa perusteilla myöntää tukia, mutta minusta jokaisella yksilöllä on oikeus omaan talouteen ja omaan taloussuunnitteluun, eikä kovalla työllä ansaitsemiaan säästöjä tarvitse antaa toiselle vain ja ainoastaan siksi, että asuu saman katon alla toisen kanssa. Se on yksinkertaisesti väärin. Rakkaus ja halu antaa omastaan on eri asia, kuin toisen ongelmien paikkaaminen sillä kustannuksella, että oma elämä menee päin mäntyä.

Elokuu 2011

Sekalaisia ajatuksia ja huomioita:

- Mikäli otan vielä rotukissan, seuraava rotuni voi hyvin mahdollisesti olla Traditional / Doll face persian. Eli "alkuperäinen" persialainen, ei sellainen lyttynaama jollaisiksi ne on tänä päivänä jalostettu.

- Kun rahaa ei ole pitkään aikaan ollut, osaa jokaista senttiä arvostaa aivan eri tavalla kuin aiemmin. Ikinä en ole päässyt leveästi eleleen, mutta en ikinä myöskään ole näin kituuttanut senteillä kuin tänä kesänä. (Siitä huolimatta, jos alevaatetta on kuolannut jo kuukauden verran, on se silloin ostamisen arvoinen, right? :P)

- Testasin eilen ensimmäistä kertaa uutta (ostettu kesäkuussa) suoristus+kiharrusrautaani hiusten suoristamiseen, ja olin positiivisesti yllättynyt. Joko uusi rauta on todella hyvä, tai vanha rautani äärettömän paska :D Hiukset suoristuivat nopeasti ja helposti, sekä latvojen muotoilu oli helppoa. Hiukset pysyivät koko päivän mukavasti suorina, eivätkä näyttäneet huonokuntoisilta. Vitsit! Mikäli hiustenlaitto on noin helppoa ja nopeaa, voisin alkaa harrastaa sitä useamminkin. Yleensä en jaksa tehdä hiuksille mitään, ainoastaan pesen ja annan kuivua.

- Koulu jatkuu taas viikon päästä. Motivaatio ja jaksaminen on hukassa, kiinnostuksenkohteet on jossain aivan muualla. Päivä päivältä tunnen aina enemmän olevani väärällä alalla. Yritän silti pinnistellä vielä tämän viimeisen, työntäyteisen vuoden. Ja mikäli saisin vakituisen työpaikan, voin toki vapaa-ajalla toteuttaa itseäni aivan niin paljon kuin vain jaksan haluamissani asioissa. Onhan tässä koko elämä aikaa vaikka uudelleenkouluttautua, mikäli siltä tuntuu :)

- Himoitsen älypuhelinta, ja olenkin katsellut HTC Desire S:ää sillä silmällä jo jonkin aikaa. Työn alla olevan projektini palkasta voisin yrittää nipistää puhelimen hinnan. Desire S on kuitenkin "jo" 4kk vanha puhelin, ja hifistelijänä haluaisin tietysti itselleni viimeisimmän mallin. Turhautuminen nykyiseen puhelimeen kuitenkin kasvaa päivä päivältä, kun sillä ei voi tehdä kaikkea mitä tahtoisin. Lippulaivamallien perään en haikaile, sillä minusta puhelimen tulee maksaa vähemmän kuin tietokoneen :P Nyt kysynkin itseltäni, maltanko odottaa syyskuun alkuun uusien puhelimien julkistusta, vai hankinko itselleni kauan himoitsemani Desire S:n, johon elokuun aikana saa ilmaisen navigaattoriohjelman kaupan päälle.

- Odotan L:n paluuta viikonlopun mittaiselta mökki-/kalareissulta innoissani, sillä kun mökkeilijä kotiutuu, testaamme L:n rasvakeitintä ensimmäistä kertaa ja kokkaamme kotikutoisia Hot Wingsejä! Tein testikierroksen kastikkeella ja uunipaistetuilla siivillä jo perjantaina, mutta rasvakeittimen kautta käytetty ruokahan tunnetusti maistuu aina paremmalta.. Voi olla, että seuraava päivitys onkin aiheesta Hot Wings.. ;)

Ihmiset

Jotkut ihmiset ovat rakastettavia.
Toiset ihmiset ovat inhottavia.

Jotkut ihmiset tekevät lähtemättömän vaikutuksen pelkällä läsnäolollaan.
Toiset ihmiset jäävät huomaamatta.

Jotkut ihmiset kulkevat vierelläsi vuosikymmeniä.
Toiset ihmiset unohtuvat välittömästi.

Jotkut ihmiset välittävät sinusta hyvinä ja huonoina aikoina.
Toiset ihmiset hylkäävät sinut kun sinusta ei ole heille iloa.

Toisista ihmisistä jää vahvempi tunnejälki kuin toisista.

Muistot ovat muistoja ja niitä voi haluta varjella tai ne haluaa unohtaa.

Yhtä kaikki, jokainen ihminen joka on aiheuttanut meissä jonkinlaisia tunteita on muovannut meitä sellaisiksi kuin olemme tänä päivänä.

Rakkaus, viha, empatia, sääli, ihastus, halveksunta, kiintymys... You name it.

Hiushaaveita

Mulla olisi tosi pitkälti kerrottavaa hipeistä ja hippi-sanan käytöstä, mutta se saa nyt odottaa - tämä postaus on puhtaasti pinnallinen.

Olen jostain syystä ollut aina erityisen viehtynyt lyhyeen hiustyyliin naisilla. Muistan halunneeni 10-vuotiaana lyhyen "poikatukan", mutta en ikinä raaskinut sitä leikata... Nyt tuntuu, että lyhyet hiukset eivät sopisi kasvojeni tai pääni muotoon, saati sitten koko olemukseeni. Osa identiteettiäni rakentuu nykyään laineilevan tukkapehkon ympärille, enkä uskalla sitä tässä vaiheessa rikkoa. Se ei silti estä ihailemasta niitä naisia, jotka kantavat/ovat kantaneet lyhyen hiustyylin kunnialla. Tässä muutama tunnettu julkkis, jotka ovat ottaneet sen askeleen, mitä itse en vielä tähän päivään mennessä ole uskaltanut tehdä.





Victoria Beckham onnistuu samanaikaisesti näyttämään kauniin naiselliselta sekä katu-uskottavalta. En voi kuin ihailla.





Natalie Portmanin kasvoihin lyhyet hiukset sopivat myös kuin nenä päähän - Mutta taas toisaalta, jos naiselle sopii kalju, mikäpä hiustyyli hänelle ei sopisi?





Emma Watsonin hiustenleikkuu tuntuu jakavan mielipiteitä. Omasta mielestäni lyhyt hiustyyli tuo esiin Watsonin kasvonpiirteet todellakin hyvällä tavalla. Mikä tärkeintä, Emma näyttää omalta itseltään, eikä Harry Potterin Hermionelta, joksi suuri osa ihmisistä hänet helposti mieltää. Itse en ole nähnyt Potter-elokuvista kuin ensimmäisen osan kerran, joten kertokaa jos Emma on ihan hirvittävä näyttelijä - kuitenkin itse haluaisin nähdä tämän naisen muissakin rooleissa vielä tulevaisuudessa.


Tuleeko mieleen muita kuuluisia naisia, joille lyhyt hiustyyli sopii erityisen hyvin?

Vauvabuumi?

Huittisissa asuvat tuttavat tuntuu lisääntyvän hurjaa vauhtia. Tuntuu että jatkuvasti käy ilmi, et joku odottaa, tai on just saanut vauvan. Jotenkin ihan oikeesti tuntuu et omillekin hartioille kasaantuu painetta: Eikö jo olis munkin vuoro? Eikä todellakaan siinä mielessä, että se olisi juuri se mitä elämältäni tässä hetkessä haluan. En tunne mitään tarvetta ruveta selittelemään miksi en haluaisi alkaa odottaa vauvaa 23-vuotiaana, koska varmaan suuri osa ihmisistä ei halua vielä vanhemmuuden haasteita harteilleen parikymppisenä, ja se on yleisesti ottaen aivan ymmärrettävää. Kuitenkin mussa on sellainen piirre, että välittämättä yleisestä mielipiteestä haluan tehdä asiat elämässä omalla tavallani, enkä niin kuin valtaosa ihmisistä tekee. Lukiosta suoraan opiskelemaan, opinnoista suoraan työelämään, vähän alta 30-vuotiaana avioliitto ja asuntolaina, hieman myöhemmin 2 lasta -kuvio kuvottaa, ja sen rikkois kivasti muksun odotus opiskeluaikana. Ja tietysti pidän muksuista ja haluan äidiksi, se on ainoa varma mitä tältä elämältä haluan. Sen lisäks vielä mun mielestä nuoret äidit on jollain kummallisella tavalla tosi cooleja (siis sikäli mikäli ne haltsaa elämänsä nuoresta iästä riippumatta ihan kunnolla, eikä niin että kaikki on päin persettä), mua ei kiinnostaisi olla 40-vuotiaana saattamassa ensimmäistä lasta koulutielle.
En vaan ole vielä valmis muuttamaan elämääni lopullisesti. Ja se on ihan ok. Ehkä vielä päädyn oleen sitä kaikkea, mitä vastustan ja mikä inhottaa mua tällä hetkellä. Kai sillekin syynsä on, että niin moni ihminen päättää elää elämänsä kohtuullisen samalla aikataululla. Ei se syy voi vaan olla puhtaasti ympäristön paine.















- Qkka ja kissa kuittaa

Köyhäilytaidoista

Rosa Meriläisen kolumni herätti ajattelemaan asiaa, mikä on ihan jokapäiväinen osa elämääni, mutta mitä en aina edes tiedosta: Köyhäilyä.

Tässä kesän lähestyessä tulee ensimmäisenä mieleen terassit, ja terassisiiderit/-kaljat. Oi miten ihanaa onkaan lähteä yhden tai useamman mukavan ihmisen kanssa terassille nauttimaan kevätauringosta, jäätävän kylmän talven jälkeen puhaltavasta lämpimästä tuulesta sekä raikkaasta juomasta. Keskustelu vapautuu ja mieli on useimmiten hyvä (on muuten jännä, miten suomalaisten mieliala tuntuu paranevan kohti kesää, ja pahenevan kohti talvea). Huolet ja murheet voi unohtaa, tilataan toiset ja... Kolmaskin vielä maistuisi. Mutta mikäli juomista mielii jatkaa syöksemättä itseään vararikkoon, on opiskelijan tässä vaiheessa poistuttava takavasemmalle ja käytävä kaupan kautta hakemassa itselle alkoholijuomia, joilla jatketaan iltaa kotosalla. Mikäli suunnitelma on lähteä illan aikana vielä johonkin yökerhoon, on se tehtävä riittävän myöhään, jos haluaa välttää kuivin suin istumisen. Yleensä varaa on sisäänpääsymaksun ja narikan lisäksi ostaa vain se 2-3 juomaa illan aikana. ... siis mikäli juo halvinta mahdollista juomaa, eli siideriä tai kaljaa.

Ruokapuolella olen havainnut myös erilaisia trendejä. Kun itse noin vuosi sitten jouduin tulemaan toimeen ainoastaan kaapin ja pakastimen antimilla, olen alkanut nyt hamstrata ruokaa alennusmyynneistä. Kun kaapit ovat täynnä (halvalla) hankittua ruokaa, ei tarvitse aina ennen ruoanlaittoa kipaista kaupassa ostamassa tarvikkeita. Ja ruoka tehdään siitä mitä kotoa löytyy... Melko tylsää, tiedän, mutta olosuhteiden pakosta välttämätöntä. Joskus olisi ihana vain päättää että.. Tänään teen sitä ja tätä, mennä kauppaan, ja ostaa sitä ja tätä. Tortillatarvikkeitakin mulla on alesta hankittuna kaapissa siltä varalta, että joskus tekee mieli :D Jos haluan sushia, ei toivoakaan, että hakisin sitä ravintolasta, sillä itse teen yhden annoksen hinnalla ainakin 5 samanlaista kotona :P (Just yks ilta tein sushia meille iltaruoaks, onnistu aivan nappiin maultaan, ja mun sushia kohtaan skeptinen miehenikin tykkäsi! Aikaahan siinä menee, munkin tuli hienosti välteltyä englannin esitelmän väsäämistä sinä iltana, kun väänsin herkkuja)

Mutta, tapansa kullakin. Itse olisin valmis kokeilemaan kasvisdieettiä kotona, eli söisin koulussa aina proteiiniannoksen täyteen, ja kotona viikolla valmistaisin itselleni halvalla kasvisruokaa. Ja säästäisin rahat sitten johonkin muuhun, kuten vaikka uusiin vaatteisiin JC:n outlet -myymälästä, tai siihen, että lähtisin vaihteeksi käymään jossain muussa kaupungissa tapaamassa tuttuja :) Näin opiskelijana rahapuolen ikuinen ongelma tuntuu olevan se, että jostain arkisesta asiasta täytyy tinkiä toisten kustannuksella. Jokaisen oma valinta on, mistä nipistää, ja mihin panostaa hieman enemmän. Tosin uskon, että työelämässä tilanne on suunnilleen sama, tulojen kasvaessa myös menot kasvavat. Mutta ruokakaupassa en usko enää työelämään päästyäni joutuvani kokemaan sitä, kun jokainen ostos on harkittava tarkkaan ja laskettava, että riittääkö tilin kate nyt siihen jos ostankin illaksi pakastepizzan vai ei.

Kun ei vaan jaksa...

Uupumus ja Tamkin raksaopinnot on äärimmäisen huono yhtälö. Koulu ei itsessään ole liian kuormittavaa kunhan hommat tekee ajallaan, mutta kun tipahtaa kärryiltä, on edessä valtava urakka.

Itsellä jäi viime syksyltä jo kursseja rästiin, kun motivaatio oli hakusessa ja läpikävin muutamia yksityiselämän kriisejä siinä ohessa. Suunnitelmana oli ottaa kiinni ja tehdä kurssit valmiiksi tammikuussa ennen kuin uusi harkkatyörumba taas kevään kurssien osalta alkaa, mutta sekin jäi lähinnä suunnittelemisen asteelle... Ja nyt keväällä jaksaminen on vielä heikommissa kantimissa.

Aloin tässä miettiä, miten valtavasti uupuminen vaikuttaa opintoihini. Meidän koulutusohjelmassa tehdään opintosuunnitelmat ja lukujärjestykset vuosikursseille vuosittain niin, että katsotaan kuka opettaja on milloinkin vapaa, ja voiko tätä kurssia jo opettaa opiskelijoille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osa kursseista, mitä me opiskelemme kolmantena vuonna, onkin eri vuosikursseilla joko kolmantena, toisena tai jopa vasta neljäntenä vuonna. Nyt jos kursseja jää rästiin, en tiedä milloin voin niitä seuraavan kerran suorittaa - voihan olla että kursseja ei edes järjestetä seuraavana lukuvuonna. Tämä tarkoittaa automaattisesti sitä, että opinnot venähtävät viidennelle vuodelle, mitä en suinkaan halua. Miksi uupumisesta on tehty niin hankalaa?

Vähän iloisempiin (?) aiheisiin: Ruokailuun ;) Olen ruvennut syömään tässä viime aikoina entistä tulisempia ruokia. Tai lähinnä herkkuja, mm. Blairsin sipsejä kuluu aika lailla.. :D Em. sipsit on kyl aika kamalia tulisuutensa puolesta (etenkin XXXhot habanero-sipsit), mutta ah-niin-namia! Samalla on tullut kokeiltua kaikennäköistä ruoanlaitossakin, mm. Kiinanreissulla herkulliseksi todettuja paistettuja chilejä! :D Chilissä polttelun aiheuttava aine, kapsaisiini, on rasvaliukoista, joten runsaassa öljyssä paistetut chilit eivät maistu tuliselta kuin hyvin miedosti. Mutta namnam mikä ihana lisä esim. wokissa! Nyt avoliiton (ohmigosh!) toisena osapuolena olen muutenkin panostanut ruoanlaittoon aivan eri tavalla kuin aiemmin. Teen ruokaa paljon mielummin, sekä teen sitä hartaammin. Esimerkiksi ikinä aiemmin en olisi voinut kuvitellakaan 1) Ostavani pihvejä tai 2) Marinoivani niitä kokonaan itse! Yritän parhaani mukaan kaihtaa lisäaineita ruoassa, joten mieluiten ostaisin broilerini marinoimattomina, mutta opiskelijabudjetilla eläessä se harvemmin on mahdollista... Sääli sinänsä. Uusia valmistustapoja ja mausteita olisi mielenkiintoista kokeilla ihan raakoihin perusaineksiin, eikä jo valmiiksi teollisesti käsiteltyihin..

Harkkatöiden välttelyä

Mun piti ihan oikeasti piirtää puurakenteiden harkkatyöhön rakennekuvat, mutta tuossa hetki sitten alkoi heikottaa oikeiin olan takaa, niin en nyt uskalla aloittaa mitään suurempaa projektia. En tiedä mikä on, kun oon syönyt ja juonut tänään ihan hyvin. Unenpuutetta kyllä tosiaan on... *mulkoilee vihaisesti tyytyväisenä löhöilevää kissaansa* ..., että ehkä tää voi johtua siitäkin. No, jos ensi yönä...

Lueskelin blogista vanhoja kirjoituksia ja silmiini osui viime kevään surullinen tapaus. Menin siis puuttumaan asioihin jotka eivät minulle kuuluneet, ja sain niin sanotusti p*skaa niskaan, vaikka tarkoitusperäni olivat hyvät. Tilanteesta kesti hetki päästä ylitse. Jossain vaiheessa kesää/syksyä tajusin, että jollei kyseessä oleva henkilö ole valmis ymmärtämään sitä, etten tarkoittanut tehdä mitään pahaa, niin ei tarvitse olla tekemisissä kanssani, eikä minun tarvitse tuntea syyllisyyttä asiast. Onnistuinkin unohtamaan koko hässäkän. Syksyllä kuitenkin koulussa eräänä päivänä istuin luokkakavereideni kanssa kahvilla, kun huomasin kyseisen jätkän istuvan läheisessä pöydässä yksikseen. Menin hänen luokseen ja hän vaikutti yllättävän normaalilta(!). Pahoittelin keväällä tapahtunutta, ja hän totesi vain kylmästi, että ei ole vihainen, mutta että toisten asioihin ei tarvitse puuttua. Sovimme kuitenkin olevamme taas väleissä.
Tämän jälkeen emme edes nähneet toisiamme varsinaisesti ennen kuin pari viikkoa sitten Klubilla, kun olin luokkakaverieni kanssa viettämässä iltaa. Meillä oli hauska ilta, ja jossain vaiheessa havaitsin ohimennen hra X:n myös samassa baarissa. Hän tulikin juttelemaan minulle, ja en tiedä oliko kännispäissään vai miksi, mutta hän sanoi että ymmärtää miksi tein keväällä kuten tein, ja että ei kanneta kaunaa, vaan annetaan asian olla. Juttelimme niitä näitä, hän tarjosi minulle oluen, ja kävelimme yhtä matkaa kotiinkin. Nyt lasken tämän jutun viimeinkin täysin käsitellyksi, ja voin lopullisesti kuopata koko jutun. Yksi pieni ilonaihe: Ymmärrys ja anteeksianto. Kiitos tästä.

Tänään iltapäivällä metsästin L:n lentoa hyvän tovin, oli aika hankala löytää kun en heti kekannut lentoyhtiötä, enkä tiennyt edes tarkalleen et mistä mihin se lentää 8) Hetken salapoliisityötä tehtyäni löysin sit sen! Kaikkea hölmöä sitä tuleekin tehtyä, mut oli pakko seurata, että kys. kone on vielä ilmassa, ja miten on arvioitu sen saapuvan. Hölmö minä.

Sit kävin myös L:n siskon kanssa metsästämässä Rappakalja Extremeä, kun äiti sanoi että voisi ostaa sen, mutta itse lainaan sitä ainakin toistaiseksi! Oon aika innoissani siitä pelistä, se vaikuttaa tosi hauskalta :) Rappakaljaa olen pelannut, ja oon aika varma että mulla on se jossain (muistan ostaneeni sen), mutta se tuntuu kadonneen kuin tuhka tuuleen.. Kävimme myös Coffee Housessa, ja kerta oli mulle toinen ikinä. Mun ensimmäinen ja ainoa kertani oli kännissä, Hämeenkadun approssa. Loistavaa. 8)

Nyt on pakko mennä nukkumaan, että pääsisin tästä heikotuksesta eroon. Saa nähdä kuinka onnistun menemään, L:n koneen pitäisi laskeutua ihan näillä minuuteilla. Ehkä seuraan sen vielä. Ja sit menen.

Joo, oon hupsu.

Elvytystoimenpide!

Kaikesta huolimatta tämäkin blogi sitten kuoli. Yritän elvyttää sen ja pitää hengissä vaikka vähän harvemmalla päivitystahdilla. Tai no, saa nähdä, että mihin tästä vielä innostuu...

No joo, nyt olis hirvittävä kiire koululle oikeasti, mutta ei huvita lähteä. Yllättäen. Mulla olis hirvittävästi rästihommia tehtävänä, kun syyslukukaudella otin omaa hermolomaa ja olin Kiinassa kuukauden ajan. Siitä johtuen jäi kokeita suorittamatta ja harjoitustöitä tekemättä, ja niitä en nyt ole ehtinyt/jaksanut tehdä. Koulutöihin liittyvä ja samanaikaisesti liittymätön tekijä on vielä lehti- ja opasvastaavan homma, mitä teen koulumme Puusuutarit ry:ssä. Puusuutareihin kuuluu rakennuspuolen kolmannen ja neljännen vuosikurssin opiskelijoita, joista neloset järjestävät rakentaja-messut helmikuussa. Kolmoset auttavat nelosia parhaansa mukaan, ja oppivat hommansa seuraavaa vuotta varten. Itse tosiaan olen lupautunut vastuuseen messulehdestä (tai pikemminkin liitteestä, joka ilmestyy Aamulehden välissä) sekä messuilla jaettavasta oppaasta. Vielä tänä vuonna ei olisi minun hommani hoitaa kaikkea, lähestulkoonkaan, mutta nelosen vastuuhenkilö otti ja lähti Thaimaaseen, jolloin hommat siirtyivät meikäläisen harteille. Reilua? Olen koko vuoden ollut aivan pihalla koko pestistä mihin olen lupautunut, ja yhtäkkiä saankin kuulla olevani vastuussa koko lehti&opasprojektista aivan yksinäni! Lehti meni jo painoon, opas menee tällä viikolla. Vähän hirvittää :/

Ihmeellinen tällä viikolla tapahtuva asia on sinkkuuden päättyminen käytännössä aivan seinään. Yhteenmuutto olisi normaalisti luonnollinen jatkumo seurustelulle. Ensin tapaillaan jonkun verran, sitten yhä enenevässä määrin, kunnes öitä jo vietetään toisen luona. Siinä vaiheessa mietitään että hei, entä jos ei tarvitsisikaan käydä kotona missään välissä, vaan meillä olis yhteinen koti... Mut tänä aikana kun olen seurustellut L:n kanssa, L ei ole kertaakaan käynyt täällä (sitä ennen kävi tosin kyllä), ja hän on itse ollut koko ajan ulkomailla. Ja nyt tosiaan tulee yhteenmuutto aivan puun takaa. Kun on tottunut siihen että seurustellaan niin, että ei nähdä toisiamme käytännös ollenkaan (mikä on muuten aivan hirveetä, voin kertoa!), niin siitä on aika iso harppaus siihen, että toisesta ei pääse eroon hetkeksikään. Toivon, että kaikki sujuu ainakin suurinpiirtein ongelmitta. :)

Väsyttää aivan hirveästi, kun kissani on ottanut taas tavakseen raapia sänkyäni klo 4 yöllä! Se teki sitä joskus pentuna, mutta pääsi tavasta eroon, ja nyt se on tullut taas takaisin. Mikähän siinä voi olla? Ei se kyllä puhdasta raapimista ole, tarkemmin sanottuna Mei ottaa kynsillään kiinni patjasta kun makaa lattialla, ja raahaa itseään edestakaisin sängyn viertä. Se ääni mikä kyseisestä touhuamisesta tulee kuulostaa ihan samalta kuin jos kissa raapisi sänkyä, ja herään siihen joka ikinen kerta. Olen heittänyt kissaa ulos makkaristani, mutta kun se perhana osaa avata ovet, niin ei se kauaa poissa pysy, ja sama tilanne taas. Pitäisi hankkia lukko makuuhuoneen oveen, tai vaihtoehtoisesti yrittää itse mennä nukkumaan aikaisemmin kuin kahdeltatoista..